prointerior 3/2024 | Page 19

KUVA : KNAUF OY

Vaativien käyttökohteiden levyissä on kiinnitetty huomiota myös puhdistettavuuteen .
taan ISO 3 – ISO 5 . Terveydenhuollonkohteiden lisäksi puhdastilaluokituksilla on kysyntää myös muussa rakentamisessa .
” AMF-tuotteita on laaja kirjo leikkaussalien vaatimukset täyttävistä ratkaisuista aina toimitilakäyttöön saakka . Asiakkaat ovat aiempaa kiinnostuneempia tuotteiden ISO-luokituksista , ja esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa vaatimustaso on kasvanut ”, kertoo Vanamo .
Mineraalivillalevyn tiiviin rakenteen ansiosta levyyn ei imeydy likaa ja pölyä yhtä helposti kuin huokoisempiin levyihin . Vaativien käyttökohteiden levyissä on kiinnitetty huomiota myös puhdistettavuuteen : pesuominaisuuksia on tarjolla höyry- ja painepesuun saakka .
AMF-akustiikkalevyt päällystetään pääsääntöisesti valkoisella akustisella huovalla , joten ominaisuuksiltaan erilaisten tuotteiden visuaalinen ilme on yhtenäinen . Ilmeeltään modernien tuotteiden yhdistely on helppoa .
Mineraalivillatuotteita on saatavilla myös värillisenä sisustuksen piristämiseen tai esimerkiksi elokuvateattereiden akustointiin . AMF THERMATEX ® Alpha Colour -mineraalivillapaneelien värivalikoimaan kuuluu mustan , kerman ja hopean lisäksi metallin , kiven ja puun sävyjä . n
3 / 24 prointerior 19