prointerior 3/2022 | Page 6

Arkkitehtuuri yhteisön ytimessä

ARKKITEHTUURIN MERKITYSTÄ vetovoimatekijänä ei voi kiistää . Viimeisen 20 vuoden aikana ykkösrivin kaupungit Barcelonasta Berliiniin ovat panostaneet arkkitehtuuriin ja kaupungin ilmeeseen . Hyvä arkkitehtuuri ei kuitenkaan ole vain isojen ja rikkaiden yhteisöjen etuoikeus .
SAFAn puheenjohtaja Henna Helander on todennut , että jokaisen suomalaisen kaupungin kannattaisi laatia oma arkkitehtuuripoliittinen ohjelma . Sitä laadittaessa voidaan käydä avointa keskustelua arkkitehtuurista ja siitä , millaista kaupunkia kaupunkilaiset pitävät tärkeänä .
Helanderin mukaan kaupunki voi kirjata ohjelmaan rakennetun ympäristönsä ominaispiirteitä ja siten vahvistaa omia periaatteitaan ja identiteettiään . Tällaisia periaatteita voivat olla esimerkiksi avoimien ja arkkitehtuurikilpailujen järjestäminen keskeisistä rakennuksista tai kaupunginosista , tai Ruotsin mallin mukaisesti , kaupunginarkkitehdin viran perustaminen .
Suomen valtio julkaisi uuden arkkitehtuuripoliittisen ohjelmansa ( Apoli 2021 ) viime vuonna – ja Helanderin ehdotus tavallaan jalkauttaa sen yhteisötasolle .
Kaupungeissa onkin hyvä käydä jatkuvaa keskustelua siitä , minkälaisia rakennuksia halutaan luoda . Omien arkkitehtonisten vahvuuksien tunnistaminen on tärkeää , mutta yhtä lailla on syytä puhua myös omista kaupunkisuunnitteluun liittyvistä kipupisteistä .
Isommissa suomalaisissa kaupungeissa arkkitehtuuri on toki nähty voimavarana jo pitkän aikaa ja arkkitehtuuriohjelmia meillä on myös tehty . Tällä hetkellä Tampere uudistaa omaa arkkitehtuuriohjelmaansa ja valmista luvataan tämän vuoden aikana . Päivitystyölle on myös tilausta , sillä Tampereen nykyinen arkkitehtuuriohjelma on 14 vuotta vanha .
Vanhallakin ohjelmalla tosin oli vaikutusta . Siinä esitellyistä toimenpiteistä ovat toteutuneet esimerkiksi kaupunkikuvatoimikunta ja TAD-viikko eli arkkitehtuuri- ja designviikko .
Tampereen päivitettyyn arkkitehtuuriohjelmaan kootaan kaupunki- ja rakennussuunnittelun tavoitteita ja keinoja niihin pääsemiseksi . Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen linjaa , että arkkitehtuuriohjelma on tärkeä työkalu Tampereen kehityksessä kohti kaikille viihtyisää ja elinvoimaista kaupunkia . Ikosen mukaan laadukas , innovatiivinen ja ympäristöään kunnioittava arkkitehtuuri on Tampereen keskeinen vetovoimatekijä .
Yhteiseksi koetun ja toimivan arkkitehtuuriohjelman takeeksi halutaan jo alusta asti mukaan niin kaupunkilaiset , päättäjät , suunnittelijat , toteuttajat kuin muutkin sidosryhmät . Uusia teemoja on tulossa mukaan pitkä rivi : kestävä suunnittelu , kiertotalous , kävelykaupunki ja kaupunkikulttuurin nousu ovat kovia keihäänkärkiä , jotka puuttuvat vanhasta ohjelmasta .
Yhtenä tavoitteena Tampereella on , että saadaan vuorovaikutuksessa syntynyt raikas ja kunnianhimoinen , mutta myös juureva ja paikasta lähtevä ohjelma . Samalla synnytetään yhä enemmän laadukasta arkkitehtuuria , johon katse seisahtuu niin yksittäisissä rakennuksissa kuin laajemmassa kaupunkikuvassakin .
Kuvaan kuuluu , että arkkitehtuuripolitiikkaa uudistetaan keskustelemalla . Yhdistämällä kaupunkilaisten ja paikallisten toimijoiden näkemykset sekä asiantuntijoiden tietämys osallistavien työpajojen avulla asetetaan tavoitteita ja ideoidaan keinoja niiden saavuttamiseksi .
Yksin vuonna 2020 järjestettiin kolme vuorovaikutustilaisuutta , joissa ideoitiin Tampereen arkkitehtuuripolitiikkaa eri näkökulmista . Tilaisuuksissa käsiteltiin mm . yleisten alueiden , asumisen , rakennusperinnön ja julkisen rakentamisen teemoja .
Tampereella on osallistavaa otetta , joka on kunniaksi kaupungille . Arkkitehtuuri todella kuuluu kaikille , ja siihen liittyvän keskustelun tulee olla mahdollisimman avointa . Arkkitehtuuri voi kohottaa , rohkaista ja voimallistaa yhteisön jäseniä monin tavoin .
Ja se kääntöpuoli , johon meillä ei ole varaa : harva asia ankeuttaa arkea yhtä pahasti kuin kehno rakennettu ympäristö .
3 / 2022
julkaisija PubliCo Oy Pälkäneentie 19 A 00510 Helsinki puh . 020 162 2200 info @ publico . com www . publico . com
päätoimittaja Petri Charpentier
tuotepäällikkö Ulla Höckerstedt ulla . hockerstedt @ publico . com
toimituksen koordinaattori Liisa Hyvönen
graphic design Riitta Yli-Öyrä
tilaajapalvelu puh . 03 4246 5309 tilaajapalvelu @ atex . com
toimittajat Ari Mononen Merja Maukonen Sami J . Anteroinen Riikka Autio Vanessa Törnblom Mari Jauhiainen
paino Printall AS
ISSN 1457-0955 ( painettu ) ISSN 2736-8025 ( verkkojulkaisu )
PETRI CHARPENTIER
ARKKITEHTUURI , TILASUUNNITTELU JA RAKENTAMINEN
Kannen kuva : Kari Palsila
Kohdetiedot : Matinkylän uimahalli Rakennuttaja : Espoon kaupunki Tilapalvelut liikelaitos Arkkitehtisuunnittelu : Arkkitehtitoimisto LPV Oy Pääurakoitsija : Lujatalo Oy www . prointerior . fi prointerior @ publico . com @ prointeriorFI ( Twitter ) prointeriorfi ( Facebook ) prointeriorfi ( Instagram ) prointerior ( LinkedIn )
Aikakausmedia ry : n jäsen
3 / 2022
Monipuolinen Matinkylän uimahalli
Seinäverhoukset ja akustoinnit Tiili- , kivi- ja laattarakenteet Kalusteiden kestävä kehitys
Tehokas aurinkosuojaus Kestävät lattiat
© 2022 PubliCo Oy Kaikki oikeudet pidätetään . Tämän julkaisun osittainenkin kopiointi ilman julkaisijan antamaa kirjallista suostumusta on ehdottomasti kielletty .
6 prointerior 3 / 22