prointerior 3/2013 | Page 90

ajankohtaista | palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan YRITYSILMEEN MUKAISIA TOIMITILOJA SISUSTETAAN DIGITAALISELLA TULOSTUKSELLA TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN KUVAT: ARAZZO OY Monet yritykset haluavat toimitiloilleen yksilöllisen ilmeen. ”Aiemmin yksilöllisten sisustusratkaisujen toteuttaminen varsinkin pk-yrityksissä oli hankalaa, mutta nyt voidaan tehdä pieniäkin sarjoja tapetteja ja sisustuskankaita. Yrityksillä on omat arvonsa, värinsä ja logonsa, joita pystytään käyttämään sisustuksessa”, Arazzo Oy:n toimitusjohtaja Santeri Saastamoinen toteaa. KEVÄÄLLÄ JA KESÄLLÄ 2013 Arazzo on toimittanut Tekesin ja Tekesin yritysilmeen muuttuminen. ”Aulan ilmeeseen haluttiin enem- Antell-Ravintolat Oy:n tiloihin Helsingissä yritysten brändi-ilmeen mu- män asiakasystävällisyyttä”, hän arvioi. ”Tältä pohjalta laadittiin ko- kaisia sisustustulosteita. Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskes- konaan uusi tilallinen konsepti, jota vahvistettiin Tekesin brändin ja ar- kus Tekesin toimitalossa Helsingin Länsi-Pasilassa on määritelty aulati- vojen mukaisella ilmeellä.” lojen sisustuksen värit Tekesin oman graafisen ohjeiston pohjalta. Esi- Tekesin pääkonttorin aulassa on muun muassa ’Cloud’-neuvottelu- merkiksi seinäkankaissa on käytetty samoja ’virallisia’ värisävyjä, si- tila, johon on haettu uuden brändi-ilmeen mukaista siniväristä sävyä. nistä ja vihreää. ”Nykypäivänä yrityksen oman ilmeen mukaiset värit Toisella puolella taas on tila, jossa päävärinä on Tekesin toinen viralli- saadaan helposti tulostettua digitaalisesti”, Saastamoinen korostaa. nen väri eli vihreä. Yrityksen värit lähtökohdaksi tista. ”Se on ajatushautomo, jossa voidaan spontaanisti pitää nopei- Tekesin pääkonttorin sisustussuunnittelusta vastasi arkkitehti- ja sisus- ta palavereja tai kirjata asioita ylös odottaessa. Tilan taustalle on tu- tussuunnittelutoimisto Kohina Oy, joka on erikoistunut uusien työympä- lostettu väriprintti, jossa on Tekesin uuden graafisen ohjeen mukaiset ristökonseptien ja yrityksen ilmeen mukaisiin toimitiloihin. Arazzo toi- värisävyt.” Uusia värejä on Tekesin aulan seinissä, katossa, lattiassa, mitti sisustustulosteet Kohina Oy:n suunnitelmien pohjalta. kalusteissa ja ikkunalaseissa. Pilarien ympärillä on printattua sisustus- Kallio ottaa ’Cloud’-neuvottelutilan esimerkiksi uudesta tilakonsep- Sisustusarkkitehti Susanna Kallion mukaan hankkeen taustalla oli 88 prointerior 3 / 13 mattoa, joka omalta osaltaan myös vaimentaa tilan hälyääniä.