prointerior 3/2011 | Page 62

VALON VOIMAA TEKSTI: LAURA LAAKSO KUVAT: JUHA ROUHIKOSKI TILAN HYVINVOINTI SYNTYY VALOSTA ILMAN VALOA jäisimme paitsi suuresta osasta ympäristös- tä kuin sinänsä kauniit valaisimet tai valaistusjärjestelmät oli- tämme saatavaa informaatiota, sillä näkemisemme perustuu si asennettu tilaan jälkikäteen. Samalla valolla rakentaminen valoon. Uteliaat silmämme janoavat valon kertomia tarinoita, saisi mahdollisuuden olla mukana muokkaamassa tilan tunnel- mutta myös tunnelmia ja mielentiloja, joita valolla on välitettä- maa, kenties varioimassa sitä ja siten vaikuttamassa tilan koki- vänään. joiden hyvinvointiin, terveyteen ja turvallisuuteen. Jotta valolla voitaisiin korostaa tilan arkkitehtonisia elementtejä ja esimerkiksi vähentää hyvinvointitilan laitosmaisuut- Ihana valo ta, valosuunnittelun tulisi olla osa suunnitteluprosessia alusta ”Valaistus on aina mietittävä kohderyhmän mukaan”, kertoo alkaen. Näin vältyttäisiin lopputuloksilta, jotka näyttävät sil- pitkän linjan valosuunnittelija ja kevättalvella ensimmäisen va- 60 prointerior 3 / 11