prointerior 2/2025 | Page 18

Uuden puolen ulkotasanne ja pylväikkö.
Historiallinen koulu uudessa ajassa Hoplaxskolan M0-5, entinen Munksnäs lågstadieskola, sijaitsee Munkkiniemessä Kivitorpan Puiston laidassa, mäen laella. Se on 1950-luvun alun tyypillinen sivukäytäväkoulu, jonka arkkitehtuurissa on sekä funktionalismin ilmettä, että sodanjälkeisen ajan romanttisempia piirteitä. Perinteisen julkisen merkkirakennuksen tapaan se sijaitsee ympäröivästä asuinkerrostaloalueesta irrallaan, puistomaisen alueen puolella. Vanhan osan luokkasiiven ja sen matalamman saliosan välisessä liittymäkohdassa sijaitsevaa sisäänkäyntiä ja pääporrasta korostava poikkiharja piippuineen ja suurine ikkunoineen näkyy pitkälle Solnantielle kadun pohjoisena päätteenä. Rakennuksen suunnittelija on arkkitehti Lasse Björk, HKR Talonrakennusosasto. Suunnitelmat on päivätty 1950 ja rakennus valmistui 1952. Rakennuttajana toimi Helsingin kaupunki.
Rakennus peruskorjattiin ja sille tehtiin laajennus. Koulu ennätti toimia muutaman vuoden väistötiloissa ja palaaminen uusittuihin tiloihin vuoden 2025 alussa oli henkilökunnalle ja oppilaille odotettu ja iloinen tapahtuma. Laajennettu koulu on mitoitettu 270 oppilaalle ja 24 esikoululaiselle.
Vanhan puolen luokkakäytävä irtokalusteineen toimii myös oppimistilana.
Peruskorjaus palautti vanhan loiston – ja toi esteettömyyden Kokonaisuuden vanha osa on tiilirunkoinen, massiivitiiliset ulkoseinät ovat rapatut ja maalatut, vesikate on tiiltä. Tilat olivat käyneet ahtaiksi ja ne olivat teknisesti huonossa kunnossa. Julkisivut olivat pahoin rapautuneet ja varsinkin aurinkoiseen ilmansuuntaan olevat ikkunat olivat jo käyttöikänsä päässä. Ilmanvaihto oli puutteellinen ja paloturvallisuudessa oli puutteita. Alimpien kerrosten rakenteet olivat myös kärsineet kosteudesta. Perusparannuksessa saatiin käyttötiloista tehtyä esteettömät. Pääportaikon yhteyteen rakennettiin hissi. Palo-osastointia päivitettiin ja poistumisturvallisuus saatiin kuntoon. Uudet IV-konehuoneet rakennettiin salisiiven kellarikerroksen vanhaan pannuhuoneeseen ja luokkasiiven käyttämättömälle ullakolle.
18 prointerior 2 / 25