prointerior 2/2021 | Page 47

KUVA : SEBASTIAN ÖSTMAN
Hyvät rakenneratkaisut helpottavat ikkunanpesua Kiinteistöjen julkisivujen huollossa on syytä kiinnittää huomiota muiden rakenteiden lisäksi myös ikkunoihin ja niiden puhdistamiseen .
” Monesti ei ymmärretä , että pesu on ikkunoiden kunnon kannalta tärkeää ”, hämmästelee Ikkunanpesu . comin perustaja Antti Kahilakoski .
” Jos puhdistus jätetään liian myöhäiseen vaiheeseen , lika saattaa pinttyä kiinni ikkunaan . Lisäksi ikkunoihin voi muodostua kalkkikovettumia .”
Rakennuksen sijainti vaikuttaa ikkunoiden likaantumiseen . Kahilakoski arvioi , että varsinkin vilkkaiden liikenneväylien varrella ikkunan pesuun voi olla tarvetta kaksi kertaa vuodessa .
” Ikkunoissa oleva lika näkyy ja erottuu selvästi . Ikkunan ulkopinta likaantuu nopeammin kuin sisäpinta , joten ulkopintoja voitaisiin pestä useammin kuin ikkunan muita osia .”
” Yksi ongelma on , että rakennuksia suunniteltaessa ei ole aina pohdittu , millä tavoin ikkunat ja muut lasipinnat voidaan pestä .”
KUVA : SEBASTIAN ÖSTMAN

Monesti ei ymmärretä , että pesu on ikkunoiden kunnon kannalta tärkeää .
Oikea suunnittelu säästää kustannuksia Takavuosina huoneistojen ikkunat asennettiin aukeamaan ulospäin , ja niidenkin puhdistus oli tyypillisesti hankalaa .
” Uusiin 2000-luvun ikkunoihin on tullut enemmän kiinteitä lämpölaseja , jotka on helppo pestä . Korkealla olevia sisäänpäin aukeavia ikkunoita taas on hankalampi pestä , koska täytyy päästä avaamaan ikkuna . Valitettavasti korkeisiin tiloihin ylös asennetaan paljon avautuvia ikkunoita , vaikka kiinteiden ikkunoiden pesu olisi helpompaa ja myös halvempaa ”, Kahilakoski sanoo .
Monesti lasien puhdistuksessa tarvitaan nostimia tai erillisiä työtelineitä .
” Useissa taloyhtiöissä on porraskuiluissa isoja kiinteitä lasiseiniä , joihin ikkunanpesijöiden on vaikea päästä käsiksi . Katonrajaan ei ole välttämättä asennettu kelkkakiskoa , eikä sisäpihalle ehkä voi viedä nostimia ”, toteaa Kahilakoski .
” Näitä asioita olisi hyvä miettiä jo talon suunnittelu- ja rakennusvaiheissa . Uusissa kiinteistöissä voi olla vaikkapa isoja lasiatriumeja , ja niitä toki jatkuvasti pestään vaikkapa kiipeillen , mutta se vaatii vähän enemmän työtä . Suunnittelulla voidaan pienentää kustannuksia merkittävästi .”
Kahilakoski toivoo , että arkkitehdit ja muut suunnittelijat neuvottelisivat ratkaisuista ikkunanpesun ammattilaisten kanssa jo etukäteen .
” Esimerkiksi kelkkakiskon asentaminen rakennusvaiheessa ei olisi kovin kallis investointi , mutta sen avulla voitaisiin säästää jopa tuhansien eurojen lisäkustannukset ikkunanpesuissa .” n
2 / 21 prointerior 47