” PERUSLÄHTÖKOHTA OLI Kuopion museon teknisesti kattava peruskorjaus ”, kertoo kaupunginarkkitehti Liisa Kaksonen Kuopion Tilapalveluista . ” Lisäksi tarvittiin laajennus , uusi vaihtuvien näyttelyiden tila , koska näyttelyiden järjestäminen vanhoissa tiloissa oli hankalaa . Samalla oli tarve ratkaista esteettömyysasiat ”, Kaksonen summaa museohankkeen päämääriä .
” Hankesuunnitteluvaiheessa heräsi ajatus siitä , että kun museo ja kirjasto sijaitsevat lähekkäin ja niillä on toiminnallista yhteistyötä ja palvelukokonaisuuksien kehittämistä yhdessä , on tarve yhdistää ne ihan fyysisesti ”, kertoo Kaksonen .
Kaupunkikuvallisena haasteena oli kokonaisuus , jossa samalla tontilla sijaitsee vierekkäin suojeltu kansallisromanttista linna-arkkitehtuuria edustava museorakennus , ja 60-luvulla arkkitehtuurikilpailun tuloksena syntynyt kaupunginkirjasto .
” Tiedostettiin heti , että laajennuksen suunnittelu ei tule olemaan helppoa , koska se täytyy sijoittaa näiden kahden rakennuksen väliin ”, toteaa Kaksonen . ” Tontin ahtauden vuoksi oli pakko tehdä ratkaisuja sisällön osalta siten , että tähän kokonaisuuteen tulee toimivat näyttelytilat , niiden oheistilat ja niitä tukevat tilat , ja kaikki muu ratkaistaan jotenkin muuten . Kuopion museo on suunniteltu asiakkaita varten .”
Arkkitehtuurikilpailun tuloksena syntyi valkoinen leijuva laatikko ” Kun osallistuimme arkkitehtuurikilpailun esittelytilaisuuteen ja paikan päällä tonttiin , tuli voimakkaasti sellainen olo , että vanha rakennus täytyy palauttaa alkuperäiseen muotoonsa ”, kertoo Kuopion museon peruskorjauksen ja laajennuksen pääsuunnittelusta vastannut arkkitehti Jaana Tarkela Arkkitehdit Davidsson Tarkela Oy : ltä .
” Vanha museo on niin sympaattinen rakennus ja kuitenkin aika pieni . Hyvinkin tarpeellinen 50 – 60-luvun taitteessa tehty laajennus täytyisi purkaa , jotta vanhan rakennuksen massottelun dynamiikan saisi taas kohdalleen ”, kertoo Tarkela .
Seuraava kysymys oli kirjaston ja museon yhdistämistavoite , mitä edellytettiin kilpailuohjelmassa . ” Miten ne yhdistettäisiin niin , että väliin tulevan uudisosan hahmo ei heikentäisi rakennusten ominaispirteitä ”, Tarkela pohtii .
” Kun tutkittiin tilaohjelmaa , toimintaa ja näyttelykiertoa , tuli oivallus , että vaihtuvien näyttelyiden tilaa voi käsitellä erillisenä palana , koska sillä on oma näyttelytahtinsa ja se on erillinen perusnäyttelystä ja vanhasta puolesta ”, kertoo Tarkela . ” Kirkastui ajatus , että kahden rakennuksen väliin voi tehdä matalan podestimaisen yhdistävän osan ja sen päälle sijoittaa uuden näyttelytilan .”
Museon työntekijöiden työtilat , jotka vaativat päivänvaloa , sijoitettiin ylös korkealle ateljeemaisesti , mistä alkoi hahmottua uudisosan massaajatus ja sen volyymeista muoto : ” Isot ulokkeet , jotka kurkistavat katunäkymiin ja uudet sisäänkäynnit markkeerattaisiin tosi komeasti siten , että kaikki tajuaisivat , että tämä on uusi osa ja tästä mennään sisään ”, Tarkela kuvailee
Uutta ja vanhaa Vuonna 1907 valmistunut museorakennus oli ulkopuolelta hyvin säilynyt ja siinä oli alkuperäiset rappaukset , jotka uusittiin peruskorjauksessa kolmelta julkisivulta alkuperäisen mukaisilla rappausaineilla ja maalattiin kalkkimaaleilla vaaleaksi .
” Ikkunat olivat säilyneet hyvin ja ne korjattiin , mikä on rakennuksen ilmeelle tosi tärkeää ”, kertoo Jaana Tarkela ja toteaa samalla , että van-
38 prointerior 2 / 21