prointerior 2/2020 | Page 42

”Keskiaula toimii myös opasteena. Aula jakaa rakennusmassan kah- deksi suhteellisen lyhyeksi siiveksi, joissa on helppo liikkua ja aulan sijainti on helposti havaittavissa. Rakennuksen kerroksissa toistuvat tiettyjen tilo- jen ja toimintojen sijainnit, jotka selkeyttävät hahmotettavuutta. Raken- nukseen on toteutettu runsaasti rakenteellista opastusta esim. kulku- reittien valaistus on toteutettu opastavana valonauhana ja lattioihin on toteutettu opastus värillisillä opastus- ja huomiolaatoilla.” ”Rakennuksen kaiken kattavaa esteettömyyttä ei kuitenkaan haluttu ylikorostaa; esteettömän suunnittelun periaatteet toteutettiin osana viih- tyisää ympäristöä, valikoiden materiaaleihin sopivat sävykontrastit tai hei- jastavuudet. Näkörajoitteita tukeva valaistus on tarkka yhdistelmä suoda- tettua luonnonvaloa, joka sekoitetaan oikeassa suhteessa keinovaloon, ja tämä onnistui käyttäjäkokemuksien perusteella erinomaisesti. Halu- simme sisävalaistuksen näyttävän sinänsä tavalliselta ja asianmukaiselta eri tiloissa, vaikka erityisvaatimukset onkin huomioitu”, kertoo Kujanpää. ”Kymmenen tuhannen neliön koulutusrakennukseksi taloon on saatu valtava määrä toimintoja. Samassa rakennuksessa tarjotaan koulutusta kulttuurista hoiva-alaan ja kaupallisiin toimintoihin. Aulan yhteydessä toi- mii tunnelmallinen opiskelijaruokala harjoittelukeittiöineen ja opiskelijoi- den ylläpitämä kahvila. Aulan alapuolella on hieronta-alan koulutustilat ja mahdollisuus ottaa myöhemmin ulkopuolisia asiakkaita sekä liikunta- ja kuntosalitiloja. Ylemmissä kerroksissa on jossain määrin muunneltavia, eri toimintojen ympärille luotuja oppimisympäristöjä, jotka ovat ilmeeltään rauhallista ja mahdollistavat sekä vuorovaikutusta että suojaisten ja rau- hallisten paikkojen muodostamisen.” ”Ylin kerros on kulttuurikerros. Sinne toteutettiin mm. av-koulutus ja studiotason musiikkitilat, harjoitussaleja ja äänitarkkaamo. Musiikkitilat on irrotettu koko rakennuksesta omaksi kelluvaksi rakenteeksi, eikä musii- kin teko häiritse muita tai päinvastoin. Kerroksen tiloista saadaan myös yhdistettyä katsomotilat avattavalle tanssisalille”, mainitsee Kujanpää. ”Tämä on ollut henkilökohtaisestikin tärkeä kohde. Tilaajan kannus- tavuus ja tietämys loivat hyvät lähtökohdat suunnittelulle. Tilaaja ymmärsi mikä merkitys tarjoamillamme ratkaisuilla oli kokonaisuudelle. Tilaaja luotti suunnitteluratkaisuihimme ja hankkeen ratkaisuhakuisuus mahdollisti poikkeukselliset lopputulokset. Esteettömyyttä kaiken suunnittelun lähtö- kohtana ei voi riittävästi korostaa”, tyytyväinen Juha Kujanpää lopettaa. n ” Esteettömyyttä kaiken suunnittelun lähtökohtana ei voi riittävästi korostaa. 42 prointerior   2  /  20