prointerior 2/2020 | Page 25

”Myös esimerkiksi hanoja suunnitellaan ekologisiksi. Nyt esimerkiksi käsisuihkujen suihkupäät pyritään valmistamaan siten, että ne kuluttavat aiempaa vähemmän vettä”, Räihä kertoo. Viihtyisyys on edelleen märkätila-arkkitehtuurin keskeisiä suuntauk- sia. ”Joissakin asuinrakentamishankkeissa on esimerkiksi luovuttu huo- neistosaunoista ja vastaavasti laajennettu kylpyhuonetilaa”, Räihä mainit- see. ”Kylpyhuoneet halutaan tehdä mukaviksi. Silloin ei välttämättä tyydytä perustarjontaan.” Kerrostalorakentamisessa pyritään Räihän mukaan hyödyntämään yhä enemmän erilaisia yhteistiloja, jolloin esimerkiksi pesukoneita ei vält- tämättä tarvita kaikissa huoneistoissa. Neliöitä säästyy muuhun käyttöön. Säädettävää valaistusta kylpyhuonetiloihin Kylpyhuonevalaistuksessa LED-tekniikka on vahvasti mukana kuvioissa. Sisustusvalaisimiinkin pyritään saamaan LED-pohjaisia vaihtoehtoja. ”Valaistuksen säädettävyys ja vaihtoehtojen kirjo ovat yleistyneet. Toi- saalta, kun vaihtoehtoja on paljon, tuotteita ei välttämättä ole saatavissa heti varastoista. Toimitusajat voivat venyä pitkiksi, jolloin asennuksiin jou- dutaan ehkä etsimään korvaavia tuotteita”, Räihä sanoo. LED-valaistuksen värilämpötilan ja voimakkuuden säätömahdollisuu- det ovat vuosien mittaan parantuneet. ”Lisäksi on kehitetty esimerkiksi kohdevalaisimia, joissa valokeila supistuu automaattisesti, kun valaistusta himmennetään. Valmistajat pyr- kivät kehittämään uudenlaisia tuotteita, jotka erottuvat kilpailevista mal- leista.” ”Ongelmaksi voi tulla se, että kaikkia tuotteita ei ehkä ole enää vii- den vuoden kuluttua saatavilla. Eri valmistajien tarjoamat säätöjärjestelmät eivät myöskään aina sovi yhteen kaikkien tuotteiden kanssa.” Valaistuksen himmennettävyys, säädettävyys ja älyratkaisut ovat nykyisin trendeinä myös hotellien kylpyhuoneissa. ”Hotellit haluavat tarjota asiakkailleen yksilöllisyyttä, säädettävyyttä ja monipuolisuutta, mutta käyttäjälähtöisesti. Valojen säätäminen ei saa olla liian monimutkaista”, korostaa Räihä. n ” Viihtyisyys on edelleen märkätila- arkkitehtuurin keskeisiä suuntauksia. RÄIHÄ INTERIORSIN sisustusarkkitehti Lars Räihä arvioi, että nykyisin kylpyhuoneita suunnitellaan ”jokaiselle jotakin” -periaatteella. ”Niiden tyyli voi olla joko pelkistettyä tai sitten todella monipuolista”, hän tiivistää. ”Kylpyhuoneisiin on pitkään yritetty markkinoida niin sanottuja suur- laattoja. Nyt niiden vaihtoehdoksi tarjotaan myös esimerkiksi pieniä kuvi- ollisia kolmiolaattoja, joista voidaan rakentaa monenlaisia kuvioita märkäti- lan seiniin tai lattioihin. Yksilöllisyyttä on tarjolla entistä enemmän.” Kestävää kehitystä Räihän mukaan kylpyhuonesuunnittelussa jatkuu kestävän kehityksen trendi. ”Valmistajat painottavat tuotantoketjujensa ekologisuutta. Laatoissa on kenties mukana kierrätyskeramiikkaa.” 2  /  20  prointerior 25