prointerior 2/2020 | Page 11

Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) mahtiprojekti on hyvässä vauhdissa. Vuoden alussa valmistunut Pääsairaalan laajennusosa on ensimmäinen vaihe KYS Uusi Sydän 2025-rakennushanketta, joka toteutetaan vuosina 2018–2025. Poliklinikka- ja vuodeosastotoiminta uudessa laajennusosassa alkoi vaiheittain helmikuun puolivälistä alkaen. 11-KERROKSISEN UUDISRAKENNUKSEN toisessa kerroksessa on sydäntoimenpideyksikkö ja vuodeosastot sijoittuvat kerroksiin 3–9. Alimmissa kerroksissa on poliklinikkatiloja sekä huollon ja logistiikan tiloja. Valmistunut uudisrakennus on noin viidesosa KYS Uusi Sydän -rakennushankkeesta. Rakentaminen jatkuu toisessa vaiheessa uudisra- kennuksen laajennuksella, jonka maanrakennustyöt ovat nyt käynnissä. Projektin vastaava arkkitehtisuunnittelija Petri Kontukoski Arkkiteh- dit Kontukoski Oy:stä kertoo, että seitsemänvuotisesta urakasta noin 12  000 uutta bruttoneliömetriä on nyt rakennettu ja 31  000 neliötä on vielä luvassa. Tämän lisäksi kunnostetaan 21  000 neliötä olemassa ole- vaa tilaa. ”Tässä ensimmäisessä vaiheessa noin yksi kolmasosa oli uudisra- kentamista ja kakkosvaiheessa uudisrakentamista on noin kaksi kolmas- osaa.” Isoin projekti – mutta tutut lainalaisuudet Kontukoski on sairaaloiden suunnittelussa jo veteraani: arkkitehdin työ- pöydällä on ollut tusinan eri uuden sairaalan piirustukset. KYS Uusi Sydän -projekti on kuitenkin koko katraan isoin ponnistus niin euroilla kuin neliöillä mitattuna: arviolta 164 miljoonaa euroa maksava 64 000 neliön kokonaisuus on valmistuessaan suurimpia sairaaloita Suomessa. ”Ennen tätä projektia omalle uralle on kyllä osunut sairaalaprojekteja 100–150 miljoonan euron hintaluokassa, mutta ei siitä yli”, Kontukoski toteaa. Hänen mukaansa sairaalaprojektien suunnittelu toimii pitkälti toimin- nallisuuden ja potilaiden viihtyvyyden ehdoilla: tarkoituksena on luoda parantumista tukevia tiloja, joissa kaikki toiminta tapahtuu tehokkaasti ja minimiviiveellä. ”Esimerkiksi etäisyydet eivät saa kasvaa liian isoiksi sairaalan sisällä, koska potilaita pitää aina siirrellä jonkin verran osastolta toiselle.” Sairaala ei ole pakohuone Sairaaloiden helmasyntinä on usein se, että eksyminen on tehty, ellei pakolliseksi niin ainakin sangen mahdolliseksi. Kontukoski huomauttaa, Kohdetiedot: KYS Uusi Sydän 2025 vaihe 1 Rakennuttaja: Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Arkkitehtisuunnittelu: Raami Arkkitehdit Oy, Arkkitehdit Kontukoski Oy, Rakennussuunnittelutoimisto Turunen & Räisänen Ky Rakennesuunnittelu: A-Insinöörit Suunnittelu Oy Päätoteuttaja: Rakennusliike Lapti Oy 2  /  20  prointerior 11