prointerior 2/2019 | Page 6

Hyvää ja kaunista RAKENNETUN OMAISUUDEN tila ROTI 2019 -raportti ilahduttaa sisällyttämällä kestävyyteen myös katseenkestävyyden. Maaliskuussa asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle luovutettu raportti nostaa käyttäjäkokemuksen keskiöön ja muistuttaa, että hyvä elinympäristö saavutetaan moniammatillisella yhteistyöllä. ROTI-selvityksessä oli nyt toista kertaa mukana paneeli, joka arvioi arkkitehtuurin, suunnittelun, muotoilun ja taiteen roolia rakennetussa ympäristössä. Paneelin mukaan rakennetun ympäristön merkitys ekologialle, taloudelle ja ihmisen hyvinvoinnille ymmärretään nykyään jo varsin hyvin – mikä näkyy mm. korkeatasoisen arkkitehtuurin, suunnittelun ja ympäristötaiteen tuottaman lisäarvon tunnistamisena. Mutta, mutta: vaikka suomalaisilla on tarjota kansainvälisen tason onnistumisia, rakennetun ympäristön laatu vaihtelee suuresti. Kunnaria seuraa liian usein huti. Paneeli huomauttaakin, että teknistaloudellisten tavoitteiden rinnalla kaikessa rakentamisessa täytyy huomioida taitavan suunnittelun ja taiteen mahdollisuudet tukea ”kestävän, laadukkaan ja elämyksellisen ympäristön” aikaansaamista ja ylläpitoa. Miten maksimaalinen ”estetiikkajalanjälki” ja pieni hiilijalanjälki sitten yhdistetään? – ROTI-paneeli katsoo, että rakennusten käytön tehokkuus on optimoitava ja samalla luotava edellytyksiä koko rakennuksen elinkaaren aikaiselle monikäyttöisyydelle ja muuntojoustavuudelle. Yhtä tärkeää on hyvien ratkaisujen skaalautuvuus ja toistettavuus sekä uusien teollisten tuotantomenetelmien kehittäminen – pannaan hyvä kiertämään! Paneeli visioi tulevaisuutta, jonka hankkeissa aikaisempaa monialaisemmat suunnitteluryhmät kehittävät kokonaisvaltaisia ratkaisuja, joissa käyttäjä/asiakas on kuskin paikalla. Ratkaisut syntyvät käyttäjälähtöisesti ja niissä huomioidaan mm. elintapojen, arvojen ja kulttuurin muutokset. Käyttäjälähtöisyyden myötä osallistaminen, palvelumuotoilu ja konseptointi nousevat avainasemaan. Käyttäjälähtöisyydessä puhutellaan pään lisäksi sydäntä. Tässä kohtaa taiteella on suuri rooli; se voi lisätä rakennetun ympäristön viihtyisyyttä ja vetovoimaisuutta sekä tarjota niitä isoja ja pieniä WOW-elämyksiä, joita suuri yleisö on oppinut janoamaan amosrexien ja oodien myötä. Esteettinen lähestymistapa myös syventää käyttäjäkansalaisten suhdetta heidän omaan ympäristöönsä. Suomalaisilla on pohjaa mistä ponnistaa myös vanhoissa rakennuksissa. Esimerkiksi huonokuntoisissa asunnoissa asuu meillä alle viisi prosenttia väestöstä, mikä on EU:n jäsenmaiden alhaisin luku. Myös Suomen energiaköyhyysluku 1,66 % on EU:n jäsenmaista pienimpien joukossa (EU:n keskiarvo on 2,35 %). Korjausvaje on silti massiivinen. Erittäin merkittävä osa rakennuskannasta on asuinrakennuksia, joiden korjauksiin olisi sijoitettava keskimäärin 9,4 miljardia euroa 2025 mennessä, ROTI 2019 -raportissa todetaan. Koska rakennuksiin ja infraan on sitoutunut 83 % kiinteästä pääomakannastamme, tämä ”kiinteistöpommi” on koko kansakunnan kohtalonkysymys. Korjausliike todella kannattaa tehdä, koska jokainen euro, joka investoidaan rakennettuun ympäristöön, tuottaa itsensä yli kaksinkertaisena takaisin. Käytännössä tämä tarkoittaa pienentyneitä logistiikka-, lämmitys-, tila- ja työvoimakustannuksia. Näitä talkoita ei hiirtä klikkailemalla hoideta, mutta totta on sekin, että toimiva digikärki voi keventää kuormaa kummasti. Myös remonttipuolella voidaan nimittäin hyödyntää uusia digityökaluja, jotta urakat saadaan rullaamaan entistä paremmin. Saumoja kyllä on. Suomi on Euroopan kolmanneksi paras maa digitaalisen yhteiskunnan ja talouden DESI-mittarilla mitattuna – ja kiinteistöalan (Proptech) startup-yritysten määrä on meillä Euroopan suurin asukaslukuun suhteutettuna. julkaisija PubliCo Oy Pälkäneentie 19 A 00510 Helsinki puh. 020 162 2200 [email protected] www.publico.com päätoimittaja Petri Charpentier toimituspäällikkö Tom Appelroth toimituksen koordinaattori Liisa Hyvönen graphic design Riitta Yli-Öyrä tilaajapalvelu puh. 03 4246 5309 [email protected] toimittajat Ari Mononen Sami J. Anteroinen Heli Mäkiranta Mari Jauhiainen paino PunaMusta Oy ISSN 1457-0955 www.prointerior.fi/lehti [email protected] @prointeriorFI (Twitter) prointeriorlehti (Facebook) PETRI CHARPENTIER Kannen kuva: Kari Palsila Lue lisää Dekton 25 vuoden Dekton takuusta, löydä inspiraatio ja mahdollisuudet cosentino.com ARKKITEHTUURI, TILASUUNNITTELU JA RAKENTAMINEN Helsinki-Vantaan lentoaseman Non-Schengen -alueen Aukio Tiiliarkkitehtuuri | Näyttävä ja persoonallinen Original Sokos Hotelli Puijonsarvi Laatat ja kivimateriaalit | ISH 2019 Frankfurt e at www.dekton.com 6 prointerior   2  /  19 Kohdetiedot: Helsinki-Vantaan lentoaseman Non-Schengen -alueen Aukio Arkkitehti- ja pääsuunnittelu: PES-Arkkitehdit Oy, Tuomas Silvennoinen, arkkitehti SAFA Aukion konsepti: Arkkitehdit Davidsson Tarkela Oy ja Rune & Berg Design Oy Esitystekniikan toteutus: Studiotec Oy Aukiolla esitettävän sisällön konsepti ja toteutus: OiOi Collective Oy & Granlund Oy Aikakauslehtien Liiton jäsen © 2019 PubliCo Oy Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän julkaisun osittainenkin kopiointi ilman julkaisijan antamaa kirjallista suostumusta on ehdottomasti kielletty.