prointerior 2/2017 | Page 64

Enean Lottus baarituolit ja Andreu World Reverse baaripöydät Modeon mallistosta.
RUOHOLAHDEN TOIMISTOALUEEN länsipäässä sijaitsee Deloitten Suomen pääkonttori, jossa työskentelee noin 400 henkeä. Maailman johtaviin konsulttiyrityksiin lukeutuva Deloitte on toiminut tiloissa vuodesta 2006. Yritykselle tärkeissä kokoustiloissa otetaan vastaan tuhansia asiakkaita ympäri vuoden. Tilat sijaitsevat toimistorakennuksen katutasossa. Koska tilat ovat jatkuvassa käytössä, niiden uudistaminen vaati huolellista projektin hallintaa ja tarkasti sovittua aikataulua.
Hallintojohtaja Suvi Ahlajärvi Deloittelta kertoo, että aikataulun tiukkuus selvitettiin heti kaikille kilpailuun kutsutuille suunnittelijoille. Ahlajärvi tapasi suunnittelijat ja briiffasi jokaisen valitun lyhyesti:“ Kerroin havaitut‘ kipupisteet’, muun muassa sen, että kalusteet olivat jo päivityksen tarpeessa. En kovin tarkkaan rajannut muuta kuin sen, mistä en pidä tai mitä ei olla koettu hyväksi.” Vuoden 2016 globaali brändiuudistus Deloittella oli asettanut uudet linjaukset värien ja visuaalisen kommunikoinnin suhteen. Näitä haluttiin noudattaa myös tilojen uudistuksessa. Ahlajärvi kertoi brändiuudistuksen pääpiirteet suunnittelijoille, mutta ei voinut vielä siinä vaiheessa antaa tarkempaa tietoa eikä pääsyä sisäiseen aineistoon.
Selkeyttä ja raikkautta Suunnittelukilpailuun osallistuneiden joukosta Sisustusarkkitehdit Monni & Koskivaaran ehdotus voitti, koska siinä kiteytyi selkeimmin Deloitten uuden ilmeen tavoitteet. Monni & Koskivaaran toimisto oli perehtynyt hyvin yrityksen tiloihin myös muualla maailmassa.“ Brändimaailman mukaan tuominen, muutenkin kuin väreillä, oli Monni & Koskivaaran ehdotuksessa ihan omaa luokkaansa”, Ahlajärvi kuvailee,“ He olivat tehneet yhdessä Modeon kanssa todella hyvin kotiläksynsä”.
” Yksi kantava idea Deloitten puolelta oli se, että mitään“ ehdoin tahdoin uudistuksia” ei haluttu lähteä tekemään”, Ahlajärvi kertoo.“ Totta kai tiensä päässä olevat kalusteet haluttiin poistaa. Kestävän kehityksen näkökulmasta on pelkästään hyvä asia ja toimintatapojemme mukaista hyödyntää tai käyttää olemassa olevia kalusteita eri tavalla.” Ennen kaikkea sisustukseen haettiin uutta selkeyttä ja raikkautta.
Monni & Koskivaaran kanssa yhteistyössä Modeo vastasi kalusteiden toimituksesta ja muutostyön toteutuksesta. Modeo on yksi Suomen suurimmista kansainvälisten kalustemerkkien maahantuojista ja jälleenmyyjistä. Toimitusjohtaja Kimmo Kaarlejärvi toimi koko projektin yhteys-
64 prointerior 2 / 17