KESTOTILAUKSENA HINTAAN 49 € / VUOSI
Julkisivuyhdistys r. y.
KOLUMNI
Jukka Lahdensivu Ramboll Finland Oy hallituksen jäsen / tekniikan tohtori / Julkisivuyhdistys ry
SUOMALAISET JULKISIVUMARKKINAT
VUONNA 2014 Suomessa rakennettiin erilaisia julkisivuja kaikkiaan reilu 12 miljoonaa neliömetriä. Tästä noin 60 % oli uudisrakentamista ja loput 40 % julkisivujen korjaamista. Suomessa rakentamista tilastoidaan monin eri tavoin joista sitten tehdään erilaisia tarkasteluja menneestä sekä arvioita tulevaisuuteen. Pidempiaikaisena trendinä on nähtävissä, että uudisrakentamisen osuus niin julkisivuissa kuin muussakin rakentamisessa on ollut laskusuunnassa ja samanaikaisesti korjausrakentaminen on jo pitkään ollut tasaisessa nousussa.
Rakentamisen tilastot perustuvat pääosin rakennuslupahakemuksista saatavaan tietoon sekä erilaisiin rakennusalan toimijoille suunnattuihin kyselyihin. Tällaiset tilastot antavat kuitenkin vain yleiskuvan rakentamisen senhetkisestä volyymista, mutta tarkempi analyysi esimerkiksi erilaisten julkisivujen yleisyyden ja markkinaosuuksien suhteen on mahdotonta. Tällaiseen tarpeeseen Julkisivuyhdistys ry teetti julkisivujen markkinatutkimuksen Forecon Oy: llä.
Toteutetussa julkisivumarkkinatutkimuksessa julkisivujen materiaalijako laajennettiin kattamaan 12 erilaista julkisivutyyppiä perinteisen tilastointitavan seitsemän sijaan. Tällä tarkemmalla jaolla oli mahdollista saada tarkemmin selville mm. erilaisten rappaustyyppien osuuksia julkisivumarkkinoista.
Suomen suuresta pientalo- ja vapaa-ajanasuntokannasta kertoo puujulkisivujen suuri osuus( 54 %). Tämä kuluttajapainotteisen rakentami- sen osuus on suurin myös korjausrakentamisessa. Toiseksi suurin osuus koostuu erilaisista metallijulkisivuista( 13 %), joita on erityisesti suurissa teollisuus-, varasto- ja toimistorakennuksissa. Julkisuudessakin paljon keskustelua aiheuttaneiden betonijulkisivujen osuus on 7 % koko julkisivumarkkinasta ollen yhtä suuri kuin tiilijulkisivujen osuus. Erilaisia rapattuja julkisivuja on kaikkiaan noin 10 %. Rapatut julkisivut ovatkin kasvattaneet suosiotaan selvästi eniten viimevuosina.
Julkisivuyhdistys teetti edellisen markkinatutkimuksen 2005, mutta tämän tuoreen ja selvästi entistä hienojakoisemman tutkimuksen myötä se on tarkoitus päivittää jatkossa vuosittain sekä kehittää koko ajan hienojakoisemmaksi ja tarkemmaksi. n
Julkisivuyhdistys on vuonna 1995 perustettu aatteellinen yhdistys, jonka tavoitteena on edistää ja kehittää julkisivujen esteettistä ja teknistä rakentamistapaa. Yhdistys pyrkii myös edistämään selkeiden määräysten ja ohjeiden aikaansaamista sekä käyttökelpoisten rakenneratkaisujen kehittämistä julkisivurakentamiseen.
prointerior on korkeatasoinen arkkitehtuuriin, tilasuunnitteluun ja rakentamiseen erikoistunut ammattilehti. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä julkaisu koostuu ajankohtaisista projekti- ja tuoteesittelyistä, sekä teema- ja toimialakohtaisista osioista.
TILAA PROINTERIOR
KESTOTILAUKSENA HINTAAN 49 € / VUOSI
Hinta sisältää alv. 10 %. Lehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa. Tarkemmat tilaustiedot: www. prointerior. fi / vuositilaus. html
www. prointerior. fi / lehti
Lehden lukijakohderyhmä työskentelee arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisprojektien parissa. Julkaisu tavoittaa arkkitehtien ja sisustusarkkitehtien lisäksi suunnittelijat, rakennuttajat, rakennusprojektien hankintavastaavat, insinöörit ja kiinteistöomistajat.
Tilaajapalvelu Arkisin klo 8 – 16 puh. 03 4246 5309 tai sähköpostilla tilaajapalvelu @ kustantajapalvelut. fi
16 prointerior 2 / 16