prointerior 2/2014 | Page 58

messut | Light+Building FRANKFURTIN VALAISTUSMESSUILLA ENNÄTYSYLEISÖ KUVAT: MESSE FRANKFURT EXHIBITION GMBH Frankfurtin messukeskus täyttyi maalis-huhtikuun vaihteessa ääriään myöten. Maailman suurin valaistuksen ja rakennusautomaation messutapahtuma Light+Building keräsi kuuden päivän aikana huikeat 211 500 messuvierailijaa. LIGHT+BUILDING 30.3.–4.4.2014 yllätti järjestäjät ja näytteilleasettajat uudella vierailijaennätyksellään. Vierailijamäärä kasvoi kahdeksan prosenttia edellisvuodesta. Saksan vielä suhteellisen vahva talous verrattuna moneen taantumasta kärsivään eurooppalaiseen talouteen ei yksin selitä messumenestystä: entistä suurempi osa vierailijoista, noin 47 %, tuli Saksan ulkopuolelta. Light+Buildingin johtaja Maria Hasselman uskoo, että taustalla on Light+Buildingin vetovoima, joka kasvaa vuosi vuodelta: ”Valaistuksen, rakennusautomaation ja sähkötekniikan ammattilaiset tuskin pystyvät missään muualla maailmassa päivittämään osaamistaan yhtä hyvin. Light+Building on niin täynnä innovaatioita ja alan viimeisimpiä uutuuksia, että se tarjoaa teollisuudelle, kaupalle, arkkitehdeille ja suunnittelijoille erinomaisen pohjan pysyä ajan tasalla ja luoda uusi