KUVA: AMBIENTI
Jos suunnittelijalla kuitenkin on budjettia, rohkeutta ja mielikuvitusta, taivas on rajana vaikkapa liukuovien suhteen. Markkinoilla on levypintaista, kokopeiliä, osapeiliä, lasia ja erilaisia
pinnoitettuja vaihtoehtoja.
Säilytysjärjestelmistä puhuttaessa korostuvat usein kestävyys
ja muunneltavuus. Joustava järjestelmä elää tarpeiden muuttuessa
ja venyy moneen tarpeeseen nyt ja tulevaisuudessa.
Esteettistä materianhallintaa
Säilytysjärjestelmältä vaaditaan toiminnallisuuden lisäksi yhä
enemmän myös katseenkestävyyttä. Peltoniemi huomauttaa, että
säilytysjärjestelmistä on muodostunut merkittävä visuaalinen elementti suomalaisiin koteihin. ”Järjestelmän halutaan sopivan kodin muuhun tyyliin. Siksi materiaaleja ja värejä on runsaasti, ja
niitä myös käytetään”, näkee Peltoniemi.
Sekä Saarikoski että Peltoniemi uskovat, että säilytysjärjestelmien kaupallinen myötätuuli jatkuu 2010-luvulla. Peltoniemi
arvioi, että ainakin pukeutumishuoneiden suosio pysyy nousujohteisena.
”Uusissa asunnoissa tilan määrä jatkaa kasvua. Tämä on tuonut selkeän trendin, jossa vaatesäilytys ja pukeutuminen halutaan
yhdistää, koska se on helppoa ja vaivatonta arkea. Siksi sille ollaan valmiita uhraamaan asunnon neliöitä”, Peltoniemi linjaa.
Elfa on nähnyt viime aikoina paljon mahdollisuuksia
Utility-puolella – jonnekinhan pitää saada mahtumaan puutarhatavarat, urheilu- ja harrastusvälineistö sekä autotallin miehekäs memorabilia. Puolitoista vuotta sitten lanseerattu Elfa Utility
on otettu hyvin vastaan, Saarikoski vahvistaa. ”Kysyntä on koko ajan vahvistunut. Tulevaisuudessa tulemme panostamaan perinteisten säilytysratkaisujen ohella yhä enemmän juuri tälle puolelle.”
Konttorin mahtineliöt?
Vaikka kotona tila uhkaa loppua, konttorilla on usein neliöitä yllättävänkin paljon. KTI Kiinteistötiedon selvityksen mukaan toimistotyöntekijällä on Suomessa keskimäärin 28 neliömetriä tilaa
käytössään – eli liki kymmenen neliötä enemmän kuin eurooppalaisella konttorikollegalla. Eurooppalaisista ahtaammilla ovat
britit, mutta Euroopan ulkopuolella tunnelma vasta tiivistyykin:
aasialaiset ja amerikkalaiset hankaavat kyynärpäitä eniten yhteen sorvin ääressä.
Yhdysvalloissa on kehitetty jopa termi ”cubicle blues” kuvaamaan tilannetta, jota omalta osaltaan dokumentoi myös klassikkosarjakuva Dilbert.
Suomalaisen konttorikallen ei kuitenkaan kannata tikahtua vahingoniloonsa aivan vielä. Avokonttorien yleistyessä tapahtuu
usein nimittäin sellainen taikatemppu, että neliöitä onkin nuppia
kohden vähemmän kuin perinteisissä toimistoissa, joissa aherretaan omissa huoneissa.
58 prointerior 2 / 11