prointerior 1/2018 | Page 14

KUVA: YESECO OY
Toimitusjohtaja Ari Heikkinen Yeseco Oy: stä toteaa, että uutena trendinä markkinassa on nähtävissä toimistotuotteiden värikkyys.” Esimerkiksi Tukholman huonekalumessuilla esillä oli vahvoja, rohkeita värejä. Myös pyrkimys akustiikkaongelmien ratkaisuun on trendi – akustiikkatuotteiden kysyntä kasvaa joka vuosi.”
Heikkisen mukaan Suomessa on korkealla tasolla havahduttu avokonttorien meluongelmaan. Tämän seurauksena uusien avotilojen kuten avokonttorien ja avointen oppimisympäristöjen ääniympäristölle on tulossa valtioneuvoston asettamat konkreettisesti mitattavat raja-arvot. Toimistotilan jälkikaiunta-ajan olisi oltava 0,4 – 0,6 sekuntia ja puheesta saisi erottua enintään puolet eli puheensiirtoindeksin STI-arvon tulisi olla korkeintaan 0,50.
” Aiemmin melua on tutkittu enemmänkin kuulon suojelun ja univaikutusten kannalta. Uusien tutkimusten myötä on havaittu, että melulla on haitallisia fysiologisia vaikutuksia myös valveilla ollessa ja nyt on saatu tutkittua tietoa melun vaikutuksesta työviihtyvyyteen ja työntehokkuuteen”, huomauttaa Heikkinen.
Esimerkiksi Steelcase / Ipsos( 2014) tutkimuksen mukaan avokonttoreissa toimivat yritykset menettävät päivittäin jopa 86 minuuttia jokaisen työntekijän työaikaa meluhäiriöiden takia. Tutkimus paljastaa, että häiritsevintä on naapurien työpisteistä kuuluva ymmärrettävä puhe.
” Näin melulle on saatu hintalappu ja häiriön vähentämistä voidaan katsoa investointina työtehoon”, pohtii Heikkinen.” Nyt ongelmaa ratkaistaan pelisäännöillä, äänen voimakkuusmittareilla, puhelinkopeilla ja peittoäänellä. On tultu tilanteeseen, jossa työskennellään avokonttoreissa, tiedon kulun parantamiseksi, mutta niissä ei saa enää puhua, kun se häiritsee muita”, hän ihmettelee.
Asiaa voidaan Heikkisen mukaan ratkaista myös keskittymällä itse ongelmaan eli kuuluvien äänten ymmärrettävyyden vähentämiseen.” Ääni heijastuu kovista pinnoista ympäri huonetta kuten valo peilistä. Kun halutaan yksityisyyttä, on tärkeää, että ääntä ei heijasteta ympäri huonetta, vaan sitä vaimennetaan tehokkaasti mahdollisimman lähellä puhujaa, jolloin huoneeseen karkaa vähemmän ääntä.” n

Suomessa on korkealla tasolla havahduttu avokonttorien meluongelmaan.
14 prointerior 1 / 18