prointerior 1/2017 | Page 60

Trend Exhibition
Järjestäjätahon mukaan kestävä kehitys on mukana, koska aihepiiri on relevantti sekä suunnittelijoiden, valmistajien että kuluttajien näkövinkkelistä. Messuilla puhuttiinkin mm. tuotteiden elinkaaresta, eri valmistustavoista ja materiaaleista. Sustainability-materiaalina puu vaikuttaisi olevan lyömätön: Tukholmassa puu sai oman näyttelynsä Welcome to Woodland, jossa puuarkkitehtuuria tuotiin tykö hyvin monipuolisella otteella. Modernin metsäisessä miljöössä pyörivät videot avasivat puun mahdollisuuksia ja antoivat ideoita.
KUVA: MATHIAS NERO / STOCKHOLMSMÄSSAN
Orgaanisesti onneen Nilssenin mukaan esimerkiksi kierrätettävyys ja luonto ovat nousussa ikään kuin vastaiskuna infoähkylle, joka on pienentänyt ihmisten elinpiirin erikokoisille ruuduille.
” Megatrendien tasolla kysymys on siitä, miten voi nauttia elämästä ihan ilman digitaalisia laitteita”, hän heittää.
Väreihin ja kontrasteihin perustuvan varsinaisen trendiosaston suunnittelusta vastasi ruotsalainen stylisti Lotta Agaton. Kontrasteja haettiin mm. käyttämällä materiaaleja – joista sametti lähes yliedustettuna – yllättävissä yhteyksissä.
Tukholmassa messutarjontaa myös reivattiin pari piirua arkkitehtuurin suuntaan, kun perinteinen Stockholm Design Talks-debattisessiot uudelleen brändättiin: uusi nimi on Stockholm Architecture & Design Talks. Muutos ei kenties ole aivan valtava, mutta kuvastaa järjestäjien mukaan arkkitehtuurin nousua yhdeksi tapahtuman peruspilareista.
Hygge varastaa show’ n? Mutta miten voi Scandinavian Design kaiken tämän keskellä? Mitä uutta ja mullistavaa messuilla oli SD-mielessä – vai onko joku iso muutos kenties tulossa kulman takana? – Nilsson nauraa: hänen mukaansa
Puu sai oman näyttelynsä Welcome to Woodland, jossa puuarkkitehtuuria tuotiin tykö hyvin monipuolisella otteella.
KUVA: MATHIAS NERO / STOCKHOLMSMÄSSAN
Greenhouse
skandidesign on nyt tavallaan takapenkillä, kun koko maailma fiilistelee hygge-ideologiaa. Näin siis tanskalaisten leppoisa lifestyle on vienyt hetkeksi huomion siltä varsinaiselta designilta.
” Toki on vähän ennakkoluuloinen lähestymistapa olettaa, että täällä Pohjolassa me kaikki vaan juomme yrttiteetä auringonlaskussa villasukat jalassa”, hän virnistää.
Mutta jotain” hyggemäistä” on siirtymässä myös designiin: skandinaavisen designin tuttu linjakas ja niukka estetiikka voi nykyään tehdä hurmaavia syrjähyppyjä vaikkapa trooppisiin maailmoihin. Lopputulos: kaiken ei tarvitse aina olla niin vakavaa. Skandidesign ei ole enää niin yhdestä ja samasta puusta veistetty kuin aikaisemmin, vaan diversiteetti nostaa päätään myös tällä saralla.
Kasvihuoneen versot Niille, joita designin tulevaisuus alati askarruttaa, oli luontevaa suunnata Greenhouse-osastolle: täällä esiteltiin jälleen uusia, nousevia huomispäivän nimiä. Tänä vuonna design-studio Form Us With Love( vanha Greenhouse-alumni) oli suunnitellut konseptin, jossa oli myös strategista otetta: yhdessä Berghs-oppilaitoksen kanssa on kehitetty yksivuotinen mentorointiohjelma, joka auttaa uusia kykyjä lunastamaan täyden potentiaalinsa. Greenhousen konkreettisena ytimenä oli Young Swedish Design-näyttely, jonka järjestivät messut yhteistyössä Svensk Formin ja IKEAn kanssa.
Tukholman messut uusiutuivat muutenkin. Tapahtumassa lanseerattu Light Shop oli messujen kaikkien aikojen ensimmäinen pop-up-kauppa, eikä yhtään hullummasta päästä; nyt messuvieras pystyi kätevästi ostamaan trendivalaisimen tai pari. Valikoimissa oli myös vaihtoehtoja, sillä mukana oli vanhojen vakkaribrändien lisäksi uusia nousevia tähtiä – ja tietenkin myös Jaime Hayón oli mukana.
Varikon kautta Verkostoitumisen kannalta on luonnollisesti olennaista, että messuravintola on hyvässä vedossa. Messujen Design Bar tähtäsi itsekin puheenaiheeksi – mistä kielii ravintolan teema Sulla bocca di tutti eli” jokaisen huulilla”.
Note Design Studio oli luonut kokonaisuuden, josta ei silmänruokaa saati inspiraation lähteitä puuttunut. Itse ruokalistasta vastasi huippuchef Isabella Morrone. n
60 prointerior 1 / 17