prointerior 1/2017 | Page 59

Guest of Honour
Hayónista kuuman nimen, jonka töistä suuret galleriat ja museot ryhtyivät kilpailemaan ympäri Eurooppaa.
Time-aikakauslehti poimi Hayónin TOP100-listalleen maapallon luovimmista ihmisistä. Hayónin valttina on pidetty sitä, miten hän valjastaa käsityöläisen taitonsa visionsa palvelukseen ja hallitsee suvereenisti materiaalit ja työtavat. Miehen kanssa ovat yhteistyötä tehneet mm. Baccarat, Choemon, Bosa Ceramiche ja Lladro – pohjoismaisittain tutuin kumppani lienee tanskalainen huonekaluikoni Fritz Hansen. Mielenkiintoinen aluevaltaus nähtiin vuonna 2013 Hayónin suunnitellessa rannekellomalliston sveitsiläiselle OROLOGille – ja heti seuraavana vuonna hän loi uuden malliston.
Yhdessäolon ylistys Mutta vaikka Jaime Hayón oli kirkkain tähti kaupungissa, riitti nähtävää ja koettavaa muutenkin. Tukholman messujen trendiasiantuntija Stefan Nilsson katsoo, että messujen trendeistä kolme oli ylitse muiden:
” Nyt olivat kuumia isommat ja mukavammat sohvat, joita voi käyttää myös sänkyinä sekä perheille suunnitellut pöydät ja 1970-luvun design eri muodoissaan.”
Nilssonin mukaan uusissa trendeissä alkaa näkyä se, että olemme osin kyllästymässä yksin ja omissa oloissa hypisteltäviin älyvärkkeihimme kuten puhelimiin ja tabletteihin. Perhekoon pöydät kutsuvat keskusteluihin, kakunpalaselle ja lautapeleihin ja digi saa olla hetken pannassa. Nilsson tosin myöntää, että muhkeat sohvat edesauttavat sekä leppoisaa perheaikaa että digituokiota – joten trendit toimivat tavallaan kahdella vastakkaisella tavalla.
KUVA: STOCKHOLMSMÄSSAN
Niille, joita designin tulevaisuus alati askarruttaa, oli luontevaa suunnata Greenhouse-osastolle: täällä esiteltiin jälleen uusia, nousevia huomispäivän nimiä.
Greenhouse
50 sävyä harmaata Julkiseen tilaan kuten hotelleihin ja ravintoloihin oli Tukholmassa tarjolla todellinen runsaudensarvi ratkaisuja. Nilsson kuitenkin huomioi, että kuskin paikalla on enemmän ja enemmän suuret ikäluokat:
” Nyt näimme, että tilojen suunnittelu ikääntyville ihmisille on vahva uusi fokusalue”, hän pohtii.
Kestävä kehitys on ollut sisustusmessujen kenties vahvin teema läpi 2000-luvun, eikä vuosi 2017 tuonut poikkeusta sääntöön. Messujen keskustelufoorumin teemaksikin oli poimittu” Sustainability Thinking”.
1 / 17 prointerior 59