KUN MAAILMAN suurin teräsyhtiö Outokumpu päätti muuttaa pääkonttorinsa Espoon Niittykummusta Helsingin Salmisaareen, muuttui paljon muutakin kuin pelkkä sijainti.
Kesällä 2016, kun Outokummun muuttokuorma saapui Salmisaareen, alkoi muutos kohti yhteisöllisempää työkulttuuria. Espoon vanhalla toimistolla outokumpulaiset työskentelivät 1970-luvulla rakennetussa talossa, jossa kaikilla oli omat huoneet, piirit ja rutiinit. Salmisaaressa odotti Varman kiinteistöön suunniteltu noin 4000 m 2 moderni avokonttori.
Uuden pääkonttorin suunnitelleen Fyran sisustusarkkitehti ja osakas Niina Sihto kertoo, että kaikessa suunnittelussa lähdettiin siitä, että lopputuloksen piti vähän ravistella perinteikästä teollisuudenmuotoa, muttei silti tuntua liian trendikkäältä. Outokummun visuaalista ilmettä tuotiin tiloihin teräksisillä yksityiskohdilla, Outokummun sinisellä värillä ja simppelillä, selkeällä muotokielellä, joka tulee erityisen hyvin esiin neuvottelukeskuksessa, jossa on yhteensä 18 erilaista neuvottelu-, puhelin- ja kokoustilaa.
” Kun keskukseen astuu sisälle, tulee heti sellainen olo, että vau, teilläkö on tällaiset tilat”, Outokummun kiinteistöpäällikkö Taisto Kauppinen sanoo.
Yllätyksellisyyttä neuvottelukeskukseen tuotiin muun muassa asentamalla käytävätilojen kattoon mustaksi petsatut Puucompin akustiikkalevyt. Käytäviä ei haluttu valaista tyypillisen tasaisesti, vaan valot rytmittävät tilaa keilamaisesti.
Avokonttori-nimitys ei oikeastaan kovin hyvin kuvaa Outokummun uusia tiloja. Lopputulos on enemmänkin monitilatoimisto, josta löytyy useita erilaisia paikkoja, joista voi valita juuri itselleen sopivan paikan ja tavan tehdä työtä.
Yksi erityinen paikka on jokaisen kerroksen päätyikkunoiden edessä, joista avautuu maisema merelle. Niiden eteen asetettiin korkeat pöydät, joiden ääressä kuka tahansa voi tehdä töitä ja ihailla maisemia.
“ Olin joskus katsellut Länsiväylältä Salmisaaren toimistojen isoja ikkunoita ja ajatellut, että onpa tylsää, ettei niitä ole otettu paremmin käyttöön. Nyt on”, Niina Sihto sanoo ja hymyilee.
Outokumpulaisten muuttoa omista huoneista monitilatoimistoon helpotti se, että työntekijät pidettiin koko ajan kartalla siitä, mitä tapahtuu ja milloin. Työntekijät saivat muun muassa koeistua uudet kalusteet ja vierailla työmaalla.
Kun pääkonttorin suunnitelmia tehtiin, mietittiin paljon sitä, miten yhteishenki säilytetään, kun ihmiset istuvat uusissa tiloissa ja vähän hajallaan. Tiloihin toteutettiin koko kiinteistöä palvelevat sisäportaat, jotka yhdistävät kolme toimistokerrosta. Keskimmäiseen kerrokseen tehtiin koko henkilöstön yhteinen kahvila ja kohtaamistila, johon sijoitettiin myös toimiston kahviautomaatit. Tai oikeastaan yksi automaatti, jonka luona vähän väkisinkin pääsee juttusille muiden kollegojen kanssa.
” Välillä joutuu odottamaan, että saa kahvia, mutta se ei haittaa. Kahvi on hyvää ja ihmiset tyytyväisiä”, Kauppinen sanoo.
Teräs materiaalina on vahvasti läsnä sisustuksessa. Erityisen hyvin se näkyy pörssiyhtiön johdon työ- ja kokoustiloissa, joiden eleganssi syntyy teräksen, mustan nahan ja historian yhdistelmästä. Tilaan löytyi vanhalta pääkonttorilta esimerkiksi Outokummun omasta messinkilevystä tehty sohvapöytä ja vanhoja kuparivalaisimia.
“ Vanhalla pääkonttorilla oli vaikka mitä aarteita siellä täällä. Poimimme herkut yhteen ja toimme ne osaksi uusia tiloja. Halusimme hyödyntää myös vanhaa, ettei kaikki ole vain uutta”, Niina Sihto kertoo.
Hän kiittelee Outokumpua rohkeudesta erityisesti värien käytössä. Kaikissa kerroksissa on omat tehostevärit, jotka erottuvat selvästi teräksenharmaasta kokolattiamatosta: turkoosi, oranssi ja vihreä. Kokouskeskuksen neuvotteluhuoneet on nimetty tuoteryhmien mukaan, joilla kaikilla on oma värinsä.
Vähän yli puoli vuotta uusissa tiloissa on tuonut väriä myös outokumpulaisten arkeen.
” Kukaan ei kaipaa takaisin vanhaan. Työilmapiiri on iloisempi, tulee juteltua enemmän työkavereiden kanssa, kun ihmiset eivät istu omissa huoneissaan koko päivää. Uskon, että sen myötä myös yhteistyö eri tiimien välillä toimii paremmin”, kiinteistöpäällikkö Kauppinen sanoo. n
1 / 17 prointerior 53