Intuitiivinen rakennus Helinevan ja Helinin mukaan Helin & Co on aina suunnitellut tiloja käyttäjälähtöisesti, mutta Tiedon pääkonttori edustaa teknisessä ratkaisussaan pisimmälle vietyä toteutusta. Helin toteaa, että tilat haluttiin suunnitella niin fiksusti, että käyttäjä ymmärtää – heti ensimmäisestä päivästä lähtien – tilojen eri funktiot ja hakeutuu kulloistakin työtehtävää tukevaan tilaan.
” Näin tila palvelee parhaalla mahdollisella tavalla käyttäjän tarpeita. Vihjeitä tilojen luonteista käyttäjä saa grafiikasta, joka on sijoitettu läpikuultaviin lasiseiniin ja akustoiviin seinäpaneeleihin.”
Omalla, abstraktilla tavallaan grafiikka tukee talon saaristoteemaa. Grafiikkaa projektiin oli Helin & Co: n kanssa luomassa Bond Agency.
Modernilla teknologialla varusteltu tilatehokas ympäristö tarjoaa kaikki rauhallisen työskentelyn ja nopean kohtaamisen tarpeet.( Smartblock Oy)
kuin liikkeelle: sopiva työskentelysoppi voi löytyä vaihdellen mistä kerroksesta tahansa.
” Kerrokset on tarkoituksella tehty sellaisiksi, että samat ominaisuudet löytyvät jokaisesta”, paljastaa Etelävuori.
Kaikkien mielipide huomioon Mariitta Helineva Helin & Co: sta kertoo, että Tiedon asettama lähtökohta suunnittelulle oli sekä kunnianhimoinen että työympäristöä uudistava. Tieto halusi, että loppukäyttäjä osallistetaan suunnitteluun mahdollisimman vahvasti ja siksi järjestettiin viikoittaisia työpajoja ja haastatteluja, joihin tietolaiset saivat osallistua.
” Näissä työpajoissa oli aktiivisesti mukana Minna Koskelo ja Anu Nousiainen Futures Fitiltä koordinoiden tietolaisten toiveita, tarpeita ja muutokseen liittyviä kysymyksiä”, Helineva kertoo.
Totti Helin kiittelee, että käyttäjälähtöinen tutkimus toi valtavasti tietoa työn pohjaksi.” Haasteena oli seuloa oleellinen ja kiteyttää se toimivaksi kokonaisuudeksi.”
Tarinan ehdoilla Yhtenä haasteena hankkeessa oli aikataulu, sillä sekä suunnittelu että toteutus piti viedä rivakasti läpi.” Suunnittelu käynnistettiin kunnolla alkuvuodesta ja tilat olivat käytössä marraskuussa. Suunnitelmia päivitettiin ja työympäristökonseptia kehitettiin alkusyksyyn”, Helineva kertoo.
Tilasuunnittelua ohjasi tarina Tiedon roolista bisneskentässä ja laajemminkin yhteiskunnassa: suurena ohjelmisto- ja palvelualan yrityksenä Tieto on suunnannäyttäjä, eräänlainen” majakka tiedon valtameressä”, Helineva kuvailee.
Tässä ajatusmallissa Keilalahti edustaa saarta, jossa” Tiedon kylä” sijaitsee. Kylä muodostuu erilaisista toiminnallisista alueista, jotka palvelevat käyttäjien ja asiakkaiden eri tarpeita.
” Perinteisen kokouskeskuksen lisäksi talossa on yhteisiä avoimia ideointi tiloja. Asiakkaat saavat myös jäädä nimetyille alueille työstämään omia asioitaan ilman varsinaista isäntää”, Helineva toteaa.
Neljää sorttia Kukin toimistokerros jakautuu neljään eri toiminnalliseen alueeseen: keskittymistä vaativaan alueeseen, yhteistyöalueeseen, kommunikaatioalueeseen ja kahviotiloihin.” Keskittymistä vaativalla alueella akustointiin ja ohjeistukseen on kiinnitetty huomiota, jotta sinne ei esimerkiksi eksytä pitämään puhelinpalavereita”, kuvailee Helineva.
” Yhteistyöalueilla tila tukee ihmisten kohtaamisia. Kohtaamisia varten suunnittelimme erilaisia ryhmiä, jotta kynnys kohtaamisiin olisi mahdollisimman matala ja tiloissa toteutuisi riittävästi vaihtelua.”
” Kommunikaatioalueelle mentäessä iloinen puheensorina on sallittu – ja jopa toivottu. Ja kun duuneista tarvitaan breikki, kahviotiloissa voi
”
Vihjeitä tilojen luonteista käyttäjä saa grafiikasta, joka on sijoitettu läpikuultaviin lasiseiniin.
Neuvotteluhuoneen lasiseinä vaati enemmän peittävyyttä yksityisyyden takaamiseksi. Toteutus: valkoinen clearview tulostus ja asennus lasiseinään( Brand Factory).
24 prointerior 1 / 17