prointerior 1/2015 | Page 38

sisustuksia päivitetään kuitenkin melko säännöllisesti.” toteavat Anu Pahkala ja Harri Paananen L Arkkitehdeiltä. Suurimmat tilamuutokset suunniteltiin sisääntulokerroksen aula-, ravintola- ja kokoustiloihin. Lisäksi vanha yökerhotila B-siiven kellarissa muutettiin osaksi kokoustiloja. Hotellihuonekerrosten tilat säilytettiin pääosin ennallaan, ja DOOS arkkitehdit suunnittelivat niiden sisustuksen uusiksi ja talotekniikka uusittiin pääosin. Hotellin toimivuutta parannettiin suunnittelemalla hotellin logistiikkaa yhdessä Scandicin väen kanssa. Tilojen teemoitettu, ” ekletistinen tyylien sekamelska on ollut tietoinen valinta. Hämyiseen tunnelmaan Scandic Park Helsingin sisääntuloaulassa on talvipäivän auringossa tumman hämyinen tunnelma. Tummat verhot rauhoittavat Mannerheimintien vilinän näkyvistä ja Helsinki Urban Park -teemainen vihreä taustagrafiikka tervehtii tulijaa jykevistä tammipalkeista muodostuvan tiskin takana. Aulassa on tarjolla ajan välttämättömyydet, tukevan pöydän ääreen järjestetyt nettipäätteet ja polveilevia seurusteluryhmiä istuskeluun. Osa aulasta on rajattu ja järjestelty selkeästi käynnissä olevan konferenssin tarpeisiin. Aulatiloihin on luotu materiaali ja kalustevalinnoilla visuaalisesti voimakas ilme. Persoonalliset kalusteet luovat kontrastin tiskien ja seinien rouheiden puupintojen kanssa. Jo kiivaassa käytössä olevat kokousja neuvottelutilat on remontoitu ajanmukaisiksi, ja tiloja voi avata ja yhdistellä erilaisten tapahtumien tarpeisiin. Kokousten ja konferenssien käyttöön löytyy tiloja sekä sisääntulo-, kellari- että ylimmistä kerroksista. Erilaiset alueille toteutetut tarjoilupisteet takaavat sujuvat järjestelyt. Shark -projekti Scandic Park Helsingin muutostyöt ovat osa hotellikiinteistön omistavan Pandoxin ja Scandic hotelliketjun suurta Shark -projektia, missä Pandox ja Scandic ovat yhdessä aloittaneet yhden kaikkien aikojen suurimmista hotelliketjun päivityshankkeista. 38 Pandoxin omistamaa ja Scandicin operoimaa hotellikiinteistöä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa päivitetään tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeisiin. ”Visiona on ollut yhteisen konseptin kehittäminen, joka lisää joustavuutta ja ei-perinteisiä ratkaisuja nykyisten perhejärjestelyiden, matkustusmallien ja trendien huomioimiseen. Konsepti yhdistää myös Scandicin perinteen ja paikallisen hotellin 36 prointerior 1 / 15