prointerior 1/2013 | Page 48

Huimimmillaan kolmen laivakerroksen korkuiset jättivalaisimet ovat osa aluksen upeaa designia, jossa toinen toistaan hätkähdyttävämmät ja muotokieleltään orgaaniset valaisimet tuovat tiloihin tilataideteosmaista veistoksellisuutta. Valaistussuunnittelusta on vastannut VALOA design Oy, jonka myötä laivan sisustussuunnittelu ja valaistus soivat hienosti yhteen. Valon suomia mahdollisuuksia on tarkoin tutkittu ja uusia, jopa teatterillisia keinoja käytetty luomaan tilojen ainutlaatuista tunnelmaa. ”M/S Viking Gracen kohdalla sisustus, valo ja arkkitehtuuri todella ovat yksi iso kokonaisuus”, korostaa VALOA design Oy:n toimitusjohtaja, valaistussuunnittelija Roope Siiroinen. ”Kaikki on luotu yhteen ja mietitty yhtäaikaisesti, jolloin valo ja sisustus aivan kuin tanssivat yhdessä. Valolla ja medialla on etsitty sisältöjä ja luotu laivaan vaihtuvia ja vahvoja tunnelmia. Perinteistä laivanvalaistustapaa yleis- ja kohdevaloineen on muokattu uuteen uskoon muun muassa puolittain transparentteja materiaaleja käyttämällä. Kolmiulotteisia vaikutelmia syntyy, kun pintaa valaistaan sopivasti edestä tai takaa. Eikä seinän siis tarvitse olla vain tietyllä tapaa valaistu, vaan se voi myös itse tuottaa valoa.” “Hienointa on se, että valo on ilmeessä ja tunnelmassa, eikä vain jälkikäteen tehty kuorrutus”, Siiroinen jatkaa. “Yleensä kysymys kuuluu, kuinka paljon valoa tarvitaan, mutta nyt kysyttiin, minkälainen fiilis halutaan. Valaistussuun- Tuolit / Satelliet Finland. nittelijan tehtävänä oli löytää perustelut kokonaan uudenlaiselle valaistuskonseptille ja mahdollistaa valaistukseen liittyvät visiot. Perinteinen vuosikymmeniä käytössä ollut loiste-/halogenkonsepti muutettiin yksityiskohtaisen tarkaksi kokonaisuudeksi, jossa valoa on vain siellä, missä sitä tarvitaan. Tämä edellytti tietysti kokonaisidean ymmärtämistä ja komppaamista, useita laskentamalleja, kustannusarvioita ja järjestelmien suunnittelua. Valaistussuunnittelu on onnistunut, kun alkuperäisidea on realisoitu toteutuskelpoiseksi ja asiakas on hyväksynyt ratkaisut”, Siiroinen summaa. Tyylin tyyrpuuri ja palvelun paapuuri Taiten valitut herkulliset värit ja materiaalit ovat dSign & Co:n tyyliin kauttaaltaan jo signaaleja tulevasta, paljolti ylellistä valkoista kermaa ryyditettynä pikanteilla sattumilla. Ylimmän kannen Spa-osasto lumiluolineen on kuin kirkastettu roomalainen yö, suurine linjakkaine porealtaineen liki ihokkain Itämeren aaltojen kanssa. ”Haasteellisimpia olivat suorat ikkunat”, Vertti Kivi toteaa. ”Ja laivan lattioiksi valittiin pääosin tekstiililaattaa, joka toimii akustisesti ja myötäilee rakenteita. Kova lattia maksaisi laivassa moninkertaisesti, koska välipohjat eivät ole suoria.” Laineilla ja laivan seitsemässä eri ravintolassa laulut soivat, ja Pohjoismaiden suurin tax free -alue tarjoilee yllin kyllin löytöretkeiltävää. Kirjavasta satamasta yhä lähdetään ja sataman valoihin saavutaan, mutta välissä on tätä nykyä elämysten toinen todellisuus, jossa uudenoloinen aurinko nousee. 46 prointerior 1 / 13 Italialaisen Billianin Doll tuoleja löytyy Viking Gracen kahviloista ja ravintoloista monissa eri väreissä / Roltrade Oy.