Leevi Autto
Uudistusmielisyys tappaa koulumenestyksemme
Uusi opetussuunnitelma tuo taas kerran päänvaivaa kasvatusalalla työskenteleville ihmisille. Nykyihmisellä on jatkuva tarve luoda jotain uutta ja hienompaa, vaikka vanhat tavat ja käytännöt olisivat täysin toimivia. Suomen koululaiset ovat pärjänneet kansainvälisissä tutkimuksissa hyvin (esimerkiksi PISA) ja pääosa oppilaista saa opetusta perinteisesti. Opettaja näyttää kalvoja, luennoi ja välillä oppilaat laitetaan hiljaiseen työhön esimerkiksi lukemisen ja tehtävien tekemisen pariin.
Koulunkäynnistä yritetään luoda väkisin mukavaa ja antoisaa. Uudessa opetussuunnitelmassa mainitaan muun muassa työskentelyn ergonomia, laaja-alainen osaaminen sekä aineiden integrointi. Hienoja sanoja, mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Käytännössä opettajan työtä vaikeutetaan huomattavasti uudenlaisilla säädöksillä ja käsitteillä, joista ei varmasti ole lapsillemme minkäänlaista hyötyä. Esimerkiksi ilmiöpohjainen ja tutkiva oppiminen tarkoittaa sitä, että muun muassa luonnon monimuotoisuutta pitäisi opiskella muutenkin kuin kirjasta lukemalla. Ei metsään meneminen hyödytä mitään, sekin aika on pois opiskelusta.
Miltä tämän uudenlaisen koulun sitten kuuluisi näyttää? Ei sen tarvitse kuulemma koululta näyttääkään. Uudistusmielisesti oppilaat voisivat tuolilla istumisen sijaan röhnöttää vaikkapa lattialla eikä luokkahuoneenkaan tarvitse olla suljettu suorakaiteen mallinen järkevä tilaratkaisu, jossa opettajan pöytä on luokan etuosassa keskellä. Pitkän käytävän varrelle mahtuu näin monta luokkaa. Samankaltainen tilajärjestely on koettu toimivaksi muissakin valtion laitoksissa kuten vankiloissa ja sairaaloissa. Muutenkin oppilaiden kuuluisi viettää oppitunnit omalla pulpetillaan, sillä jumppatunnit ovat ylimääräistä liikehdintää varten. Olen varma, että uudistusmielisillä opettajillakin tulee ikävä särmää oppituntikäyttäytymistä, kun oman luokan toiminta alkaa muistuttamaan lähinnä sambakarnevaaleja.
Nykyisen huonolla maineella kulkevan hallituksen vaikutus näkyy myös ihanneoppilaan kuvailuissa. Pienen ihmisen tulisi olla laaja-alainen monitaituri, joka kykenee elämään markkinoituneessa ja epävakaassa maailmassa. Hänen tulisi olla kiinnostunut yhteiskunnasta, vaikuttamisesta sekä yrittäjyydestä. Kaikki suomalaisethan tietävät, että yrittäjyyteen tulee kannustaa. Kaikki suomalaiset tietävät myös sen, ettei yrittäjyys kannata. Täytyykö meidän siis valehdella oppilaillemme ja kannustaa heitä siihen?
Vuosikymmen ja opetussuunnitelma kerrallaan suomalainen koulu muuttuu entistä ”avoimemmaksi” ja ”eurooppalaisemmaksi”. Opetuksessa ei oteta huomioon tarpeeksi hyvin Suomea kannattelevia arvoja kuten isänmaallisuutta ja uskontoa. Jo ammoisista ajoista lähtien inehmon lapset on pidetty koulussakin Jumalan pelossa ja heillä on aina ollut velvollisuuksia isänmaataan, Jumalaa ja vanhempiaan kohtaan. Uusi opetussuunnitelma vaikuttaa näiden arvojen ja järjen vastaisesti olevan täysin sekulaari kokonaisuus. Koulusta tulee paikka, johon elämäänsä kyllästyneet ja väsyneet vanhemmat heivaavat lapsensa kasvatettaviksi. Yhteiskuntamme parasta ajatellen meidän on joko palautettava kuri ja järjestys kouluun, joka edellyttää vanhempien osallistumista kasvatukseen tai tehtävä lasten hankinnasta luvanvaraista.
Kuinka tämä koululaitos valmistaa lasta todellista elämää varten, jos kurinpitokeinoinakin mainitaan ensimmäisenä kasvatuskeskustelu? Uusi opetussuunnitelma jättää jälleen kerran paljon toivomisen varaan, sillä käytännössähän kaikki edellä mainitsemani uudistukset ovat olleet joko täysin turhanpäiväisiä tai mitä todennäköisemmin jopa irrationaalisia. Koulumatkat istutaan bussissa ja koulu joutuu opettamaan lapsia liikkumaan. Ei näistä asioista ole ennenkään tehty ongelmaa. Ennen kaikilla lapsilla oli sukset ja reppu painoi, sillä koulusta oli tapana saada oppikirjoja. Koulumatkatkin taittuivat kuitenkin aina ajallaan, sillä kukaan lapsi ei mielellään kohtaa arvovaltaisen lehtori-ihmisen nuhtelua heti aamutuimaan. Eipähän tarvinnut kenenkään käyttää aikaansa hyvinvoinnin opettamiseen. On ymmärrettävää, että lapsi on riippuvainen vanhemmistaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö lapsilta voitaisi vaatia erilaisia käytännön taitoja ennen koulupolulle astumista. Perunat tulee osata kuoria itse ja pitää tiedostaa, että likaiset kädet on pestävä ennen kuin sormilla kosketaan perunaa. Perunan kylvössä ja nostossa olisi meidän suomalaisille oppilaillemme tarpeeksi laaja-alaista toimimista.