Nuoret Lakimiehet 2/2010 - Perus- ja ihmisoikeudet | Page 35

linen rikosoikeus, terrorismi ja ihmisoikeudet, kuolemanrangaistuksen vastainen työ, kansainväliset järjestöt ja EU:n oikeus- ja sisäasiat. Pääsääntöisesti Amnesty ei tee oman maan työtä, joten oikeudellinen asiantuntija pyrkii vaikuttamaan siihen, että mainitut ihmisoikeuskysymykset ovat Suomen ulkosuhteiden keskiössä ja että Suomi toteuttaa kansainvälisissä sopimuksissa olevia velvoitteita. Työ on sekä asiantuntijaettä vaikuttamistyötä ja se on monipuolista ja vaihtelevaa. Siihen kuuluu mm. Amnestyn kantojen selvittäminen ja muodostaminen lainsäädäntöuudistuksista, kansainvälisten sopimusten ja Suomen lainsäädännön anaylsoiminen, järjestön edustaminen eri työryhmissä, mediatyö, aktivistien briiffaminen kampanjoiden sisällöstä yms. Amnestyn EU-toimisto Brysselissä on ikään kuin Amnestyn EUasiantuntijakeskus, joka pyrkii vaikuttamaan EU-instituutioiden ihmisoikeuspolitiikkaan. Käytännössä pyrimme vaikuttamaan eri EU-toimijoihin, joko komissioon, parlamenttiin tai jäsenvaltioihin. Karkeasti työmme voisi erottaa ulkosuhteisiin ja sisäasioihin. EU:n ulkosuhteiden osalta pyrimme vaikuttamaan siihen, että EU ja jäsenvaltiot edistäisivät mahdollisimman paljon ihmisoikeuksia suhteessa kolmansiin maihin. EU voi esimerkiksi vaatia Yhdysvaltoja luopumaan mielivaltaisista pidätyksistä (esim. Guantánamo) tai Kongoa tut- kimaan tietyn ihmisoikeuspuolustajan murhan. Sisäasioiden osalta vaadimme EU:lta johdonmukaisempaa ihmisoikeuspolitiikkaa ja rohkeutta puuttua unionin sisällä tapahtuviin loukkauksiin, esimerkiksi romanien tai seksuaalivähemmistöjen syrjintään. Meitä juristeja on kaksi, kollegani hoitaa maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa ja minä hoidan oikeus- ja sisäasioita. Tarkemmin palettiin kuuluu terrorismin vastaiset toimet, rikosoikeus, syrjintä, naisiin kohdistuva väkivalta ja EU:n institutionaaliset kysymykset. Tällä hetkellä pöydälläni on komission luonnos ihmiskauppadirektiiviksi ja