Nuoret Lakimiehet 2/2009 - Vaaliextra | Page 21

Miten valtuuskunta vaikuttaa Sinun elämääsi? Lakimiesliiton valtuuskuntaa voisi hyvinkin verrata pienemmän yhdistyksen, kuten Nuoret Lakimiehet ry:n, sääntömääräisiin kevät- ja syyskokouksiin. Siinä missä NuLan jäsenistö kokoontuu kahdesti vuodessa tekemään linjavetoja toiminnan suhteen, suuret päätökset Lakimiesliitossa tekee kahdesti vuodessa kokoontuva valtuuskunta. Valtuuskunnan sääntömääräisinä tehtävinä on muun muassa nimittää hallitus, vahvistaa talousarvio ja toimintasuunnitelma, hyväksyä tilinpäätös ja toimintakertomus sekä päättää vastuuvapauden myöntämisestä ja esimerkiksi Lakimiesliiton sääntöjen muuttamisesta. Valtuuskunnan tehtäviä on vaikea laittaa tärkeysjärjestykseen mutta on selvää, että liiton budjetin vahvistaminen on yksi laajimmin vaikuttavista päätöksistä. Talousarvion vahvistamisen kautta valtuuskunta vaikuttaa koko liiton toimintaan. Valtuuskunta seuraa miten jäsenmaksuvarat käytetään ja myös nostaa esiin mahdollisesti liian vähälle panostukselle jääviä alueita. Joskus kuulee kommentteja, ettei liitolla ole muuta tarjottavaa jäsenistölle kuin lomamökkejä laskettelukeskuksista ja vuosittain postiluukusta kolahtava kalenteri. Tähänkin on mahdollisuus päästä vaikuttamaan valtuuskunnan jäsenenä. Valtuuskunnan rooli on nimenomaan varmistaa, ettei liiton varoja käytetä esimerkiksi lisämökkien hankintaan, vaan että rahat käytetään tarkoituksenmukaiseen, jäsenistöä palvelevaan toimintaan. Esimerkkinä valtuuskunnan roolista jäsenmaksuvarojen käytöstä päättävänä elimenä voidaan nostaa keväällä 2007 tehty merkittävä päätös. Liiton hallitus oli katsonut, että liiton toimistoon pitäisi perustaa kolme uutta lakimiestehtävää. Tällaisen välttämättömän lisätyövoiman hankkimiseksi hallitus esitti valtuuskun- nalle budjettiin merkityn palkkamenoihin varatun summan ylittämistä. Uudet työntekijät oli tarkoitettu palkattavaksi jäseniä suoraan hyödyttävään, raakaan edunvalvonta- ja työsuhdeneuvontatyöhön, joten valtuuskunnalla ei ollut vaikeuksia hyväksyä esitystä. Kuinka nuorten lakimiesten ääni saadaan kuuluviin valtuuskunnassa? Jotta nuorille lakimiehille tärkeät asiat saisivat enemmän huomiota ja näkyvyyttä Lakimiesliiton toiminnassa, on ehdottoman tärkeää, että jokainen nuori lakimies käyttää äänioikeuttaan postivaaleissa. Muutama lisä-ääni NuLalle olisi viimekin vaaleissa tuonut meille lisäpaikan ja kasvattanut siten painoarvoamme ja vaikutusmahdollisuuksiamme. Jok’ikinen ääni on siis tärkeä! Nuorten edustus valtuuskunnassa on ehdottoman tärkeää – kukapa muuten ajaisi juuri meidän, elämän ruuhkavuosia elävien, hiljattain valmistuneiden ja uransa alkutaipaleella olevien asioita kuin me itse! Mitä enemmän meillä on edustajia valtuuskunnassa, sitä paremmin saamme nuorten ääntä kuuluviin liiton toiminnassa ja edustajiamme eri toimielimiin. Nyt on siis elämäsi tilaisuus päästä vaikuttamaan niihin asioihin, jotka tuntuvat olevan liitossa pielessä. Annetaan nuorten äänen kuulua. Sillä nuorissa on tulevaisuus, myös Lakimiesliitossa! Valtuuskunnan tehtävät: - valita liiton puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja liiton henkilöjäsenten tai Varanotaariliitto - Vicenotarieförbundet ry:n jäsenten sekä Suomen Verolakimiehet ry:n ei-lakimiesjäsenten mutta lakimiestehtävissä toimivien jäsenten keskuudesta - päättää liiton toimintalinjoista ja tavoitteista - käsitellä valtuuskunnan jäsenten aloitteet ja jäsenyhdistysten aloitteet - valita hallituksen puheenjohtaja sekä hallituksen jäsenet ja varajäsenet - ohjata hallituksen toimintaa - vahvistaa liiton taloussuunnitelmat sekä rahastojen säännöt - määrätä hallituksen sekä valio- ja toimikuntien jäsenten palkkiot - vahvistaa liiton toimiston sekä valiokuntien ja asettamiensa toimikuntien johtosäännöt - ottaa ja erottaa jäsenyhdistykset sekä kutsua kunniajäsenet - hyväksyä liiton yleiset sopimustavoitteet työmarkkinaneuvotteluja varten - hyväksyä tai hylätä yleiset työmarkkinaneuvottelutulokset - päättää työtaisteluun ryhtymisestä - päättää liiton sääntöjen muuttamisesta - päättää liiton purkamisesta - Valtuuskunta voi asettaa avukseen pysyviä ja tilapäisiä toimikuntia 21