Nuoret Lakimiehet 1/2005 - Töissä ulkomailla | Page 5
massa, mutta kuitenkin jäämistä Suomen lakien alle suomalaisen työnantajan palvelukseen suomalaisella työsopimuksella, sekä tiettyjen erityisehtojen sopimista erikseen työnantajan kanssa. Menettelytapa osoittautui käytännössä, myös jälkeenpäin
ajatellen, toimivaksi ratkaisuksi sekä
työnantajalleni että itselleni. Plussapuolia olivat kulttuurin ja kielen tuttuuden vuoksi suht kivuton integroituminen paikalliseen elämänmenoon,
status quo verojen ja sosiaaliturvan
suhteen Suomessa sekä Tukholman
ja Helsingin välinen lyhyt välimatka, joka mahdollisti yksityiselämästä huolehtimisen myös komennuskauden aikana. Kuitenkin ulkomail-
la asumisen ja työskentelemisen eksotiikkaa riitti – suomalainen ja ruotsalainen businesskulttuuri eroavat
monessa suhteessa riittävästi toisistaan, jotta työskentelyjakso naapurimaan pääkaupungissa tarjosi riittävästi haasteita ja mahdollisuuksia
uusiin oivalluksiin ja henkilökohtaiseen kehittymiseen, ja kielitaitokin
koheni. Olen havainnut komennuskauden olleen paitsi antoisa, myös
monin tavoin hyödyllinen myöhemmässä työelämässä.
Lue lisää ulkomaankokemuksista jutusta ”Elämää EU:ssa”, jossa
suomalainen juristi Annukka Nurmi kertoo ajastaan Brysselissä ja Lu-
Lukijakilpailu
Ensimmäisen lukijakilpailumme palkintona arvomme kaikkien vastaajien kesken Talentumin kustantaman Jyrki Jauhiaisen ja Timo Kaisanlahden ”Eurooppayhtiö”-teoksen. Palkinnon arvo on 76 euroa. Kilpailuun osallistuvat kaikki 31.5.2005
mennessä sähköpostitse osoitteeseen lehti@nuoretlakimiehet.fi
saapuneet vastaukset. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti,
ja voittajan nimi julkaistaan seuraavassa numerossamme elokuussa 2005.
1) Mikä lehden jutuista kiinnosti sinua eniten?
2) Entä toiseksi eniten?
3) Mistä aiheista haluaisit jatkossa lukea?
Anna toki myös muuta palautetta. Muistathan ilmoittaa yhteystietosi (nimi, osoite, e-mail) ja sen, saako sähköpostiosoitteesi liittää Nuorten Lakimiesten sähköpostilistalle.
5
xemburgissa, sekä jutusta ”Ulkomaalaisena juristina Suomessa”, joka valottaa kanadalaisen, Suomessa asuvan ja työskentelevän lakimiehen
Ken LeDrew’n mietteitä täällä.
Toivomme, että sinä lukijana antaisit palautetta uudistuneesta lehdestämme joko lukijakilpailuun vastaamalla tai muutoin osoitteessa
lehti@nuoretlakimiehet.fi.
Rikkaita lukuhetkiä toivottaen
Suvi Hirvonen
Päätoimittaja