Irma Vaittinen,
Leena Karlsson
ja Tellervo Aro
LADYGOLFIA!
NAISTEN KAPTEENI TELLERVO ARO
NORGOLFIN ARKISTO JA KIRSI SALMINEN, KUVAT
Uusi golfkausi on alullaan- tällä
kertaa juhlakausi. Voimme hyvillä
mielin juhlia klubimme kymmenvuotista taivalta: kentistämme on tullut
Suomen huippukenttiä, klubistamme
ja jäsenistämme EM-kilpailuja taidokkaasti järjestävä seura, ja pelikin sujuu
jo useammin hyvin...kohtuullisesti.
Klubia perustettaessa harvalla
meistä oli edes Green Cardia, tasoituksesta puhumattakaan. Pro Mark
Whithorn valoi uskoa pelillisiin
kykyihimme lausumalla vakuuttavasti
“excellent”, kun vahingossa osuimme
rangella palloon. Jos olisimme silloin
tienneet, että Fream-kenttämme
tullaan määrittämään Suomen vaikeimmaksi kentäksi, tuskin olisimme
yhtä urhoollisesti kerta kerran jälkeen
kivunneet 13. väylää ylös. Onneksi
emme tienneet.
den alussa 1989 naisjäseniä oli 57.
Tämän vuoden alussa meitä oli jo 334,
eli noin kolmasosa NGCC:n jäsenistä
on naisia. Samalla kun jäsenmäärämme on kasvanut myös toimintamme
on hakenut muotoaan. Erilaisia
kilpailuja on kehitelty vuosien varrella
ja ylivoimaisesti suurimman suosion
on saavuttanut jo perinteeksi muodostunut Yötön Yö. Kutsukilpailua on
vietetty sekä aurinkoisissa olosuhteissa että sateessa ja pimeässä. Neuvokkaat naistoimikuntamme jäsenet ovat
osanneet varautua kaikkeen mm.
jakamalla pelaajille taskulamppuja,
kun ihan käsikopelolla ei 18. reikä
löytynyt. Alkuvuosina, kun taitomme
eivät olleet vielä aivan huipputasoa,
saattoi peli venyä runsaastikin aamuyön puolelle, joten me ladyt opimme
varustautumaan herkkueväillä, vaikka
kartanolla odotti makoisa ateria.
Ensimmäisen kokonaisen pelikau-
Toinen suosittu perinteinen kilpai-
26
lumme on narukilpailu, jonka synty
liittyy Fiskarsin sponsoroimien saksien käyttöön. Ideana on käyttää narua
lyönnin sijasta hankalissa paikoissa.
Narua kilpailija saa tasoitustaan
vastaavat metrit, ja narusta leikataan
kulutettu pätkä pois. Ja tässähän
sakset ovat tarpeen.
Tällä kaudella pyrimme kehittämään
kasvavan lady-jäsenkuntamme pelillisiä valmiuksia, jotta kynnys kilpailuihin ja tapahtumiin osallistumiseen
madaltuisi ja peli-ilo kasvaisi. Ohjelmassamme on Yöttömän Yön lisäksi
Ladies´Day kerran kuussa, koko
kauden kestävä Eclectic, yksi avoin
kilpailu heinäkuussa sekä tietysti
mestaruuskilpailut elokuussa.Toukokuun Ladies´Day on narukilpailu ja
sen yhteydessä syömme lounaan ja
kerromme tarkemmin kauden tapahtumista. Siis joukolla mukaan!