JUNNUJEN HARJOITUSLEIRI VILAMOURASSA
Irokeesit Juho Suuperko, Marko Ristola, Oskar Sjöholm, Niko Ristola, Miro Torikka, Kim Syrjänen ja Tomas Syrjänen valmiina Suomi-Portugali -maaotteluun.
JUNIORIEMME VAHVISTETTU KILPARYHMÄ
TEKI HELMIKUUSSA HARJOITUSMATKAN
VILAMOURAAN, MONILLE SEURAMME JÄSENILLE TUTTUUN KOHTEESEEN PORTUGALIIN. MATKAAN OLI VALMISTAUDUTTU
LÄHES VUOSI MM. TEKEMÄLLÄ ERILAISIA
TYÖTEHTÄVIÄ KENTILLÄMME.
Harjoituksellisesti leiri tuli erinomaiseen aikaan. Marraskuun alussa aloitettu sisäharjoittelu oli saanut paljon lisäpontta, kun helmikuussa oli odotettavissa opittujen asioiden
testaaminen hienoilla kentillä.
Leirin jälkeen junnut kirjoittivat kokemuksistaan. Seuraavassa on otteita näistä
jutuista:
Leirillä harjoiteltiin ja pelattiin paljon golfia. Joka päivä oli ensin aamulla harjoitukset
ja sitten iltapäivällä peli. Pelasimme neljä eri
kenttää ja harjoittelimme paljon. Aamuisin
meillä oli herätys 6:50 aikoihin ja 7:30 piti olla
aamupalalla.
Iltaisin käytiin yhdessä syömässä ja pelailtiin hotellin pelisalissa biljardia tai ilmakiekkoa. Tiistaina oli vuorossa ”piri piri kanaa”,
mutta koska tämä ei ollut se aito ”piri piri” ravintola, niin päätimme mennä heti seuraavana päivänä uudestaan, mutta siihen aitoon
ravintolaan. Kiinalaista syötiin myös kaksi
kertaa ja kerran ehdimme myös käydä pizzalla. Meillä oli tapana kätellä koko henkilökunta syömisen ja juomisen jälkeen, koska olimme
tyytyväisiä ruokaan ja palveluun.
Keskiviikkona ja torstaina oli edessä pistebogipeli Vilamouran junnuja vastaan, valmistauduimme kunnolla peliin ja jokainen oli syönyt aamupalansa jo 8:30. Näin ollen jäi 30min
aikaa hiusten sun muiden laittamiseen, Portugalilaiset yllättyivät, kun näkivät irokeesilauman nousevan ulos autoista ja suuntaavan
kentälle. Toisena pelipäivänä heiltä alkoivat jo sujua suomen kielen oleellisimmat sanat. Jännää oli että Vilamouran junnut olivat
saaneet koulusta vapaata, syy siihen oli Suomi-Portugali maaottelu =) Hävisimme kilpailun, mutta tärkeintä ei ollut voitto vaan kunnon ruoka.
Harjoittelimme, lämmittelimme ja tutkittiin Hole in One taulua, mistä löysimmekin
Butcherin ja Markku Valon. Siinä vaiheessa
emme tienneet, että siihen tulisi uusi nimi päivän päätteeksi, nimittäin Oskar Sjöholm teki
Pinhal-kentän reiällä 12 Hio:n.
Pelasimme siis kaikki 4 kenttää ja kaikki
saivat suosikkinsa. Sää ei ollut paras mahdollinen, mutta hauskaa oli ja sehän leirissä olikin pääasia. Matkalla aika kului liian nopeasti, mutta toivottavasti ensi vuonna on taas
jokin vastaava leiri.
We went to Portugal, to a golf camp. First of
all the flight journey went well except that the
food wasn’t so good at all. When we got to the
hotel it was 8 pm local time (which is 10 pm in
Finland) and I was so hungry that my stomach
was aching. It was going to be a ruff week for
all of us, because every morning we needed to
wake up at 7.30 am and every day we were supposed to play 18 holes. One of the nicest things
during the camp was when we met the Portuguese juniors. The first day when we played
with the Portuguese juniors, all the Finnish
boys put their hair straight up like the Iroquois.
Another thing that was really nice too was when
the two players of my group (I can’t remember
their names) asked from me if the weather was
better in Finland than in Portugal. So I replied
that in Finland there was much, much more
colder than in Portugal. Then they asked that
do we have snow in Finland, and I replied that
of course we have snow. They were so amazed
so they said: “Wow, THAT´S SO COOL!”
They have never seen snow so it felt quite
unbelievable to realize that some children never see snow. And of course when Osku made
hole-in-one, that was SO COOL TOO.
In the evenings we had good time with each
other (of course the boys are stupid sometimes
actually almost all the time), but we could have
had more free time.
NORDCENTER NEWS 2/2003 | 9