WEAR
DRESS
MOVE
WORK
USE
SHOW
GIVE
BE
YOUR
BRAND
Mistä yrityksesi
muistetaan?
Golfkenttä on yrityksille loistava paikka
järjestää erilaisia tapahtumia ja kilpailuja.
Golf on nostanut suosiotaan ja golfareita
löytyy nykyään varmasti lähes jokaisesta
yrityksestä. Golftapahtuman yhteydessä
pääsee rennossa yhteydessä puhumaan
busineksistä ja pitämään huolta
asiakassuhteista. Kaikkien golfareiden
unelma on viettää työpäivä kentällä.
Tapahtumaa järjestettäessa on hyvä
panostaa myös siihen miltä tapahtumasi
näyttää. Beachflagit ja roll-upit ovat
esimerkiksi loistava tapa tuoda lisää
näkyvyyttä tapahtumalle ja yritykselle.
Klubitalon ympärillä liikkuu tietysti muitakin
ihmisiä kuin tapahtuman osallistujia, joten
teet brändisi myös heille tutuksi.
Onnistuneen golftapahtuman järjestämisessä
tuleekin ottaa monta asiaa huomioon, jotta
kokonaisuus toimii. Tärkeintä on kuitenkin
nauttia päivästä, ja ottaa kaikki hyöty irti
siitä että yhteistyökumppanit ja asiakkaat
ovat samassa paikassa samaan aikaan.
Tavoitteena on saada eri yrityksien edustajat
verkostoitumaan ja viettämään mukava päivä
yhdessä. Samalla päästään myös nauttimaan
ulkoilusta ja hyvistä lyönneistä.
Onnistuneita asiakastapaamisia toivoen!
BE YOUR BRAND!
TAPAAMISISSA SINÄ OLET BRÄNDISI EDUSTAJA.
SE 14-218 Swerea IVF
Tested for harmful substances.
www.oeko-tex.com/standard100
Eettisyys & Ympärisö
Kestävän kehityksen mukainen toiminta on
erittäin tärkeää New Wave Profile:lle. Ostamalla
tämän kuvaston tuotteita olette mukana myös
tukemassa tätä tärkeää työtä.
NEW WAVE PROFILE – Palveleva
ammattilainen apunasi. BE YOUR BRAND – Profilointi
auttaa sinua tekemään tulosta!
New Wave Profilea on Pohjoismaiden suurin
profiilivaatteisiin ja henkilöstö- ja yrityslahjoihin
erikoistunut itsenäisten yritysten ryhmä. Profilointi on suuri ja yhä kasvava markkinoinnin
alue, ja se on myös erittäin tehokasta, kunhan sitä
käytetään oikein ja johdonmukaisesti.
Asiakkainamme on pieniä ja suuria yrityksiä
kaikilta aloilta. Koosta, resursseista ja markkinoista
riippumatta autamme yrityksiä niiden toimintaan
sopivan brändinäkyvyyden lisäämisessä. Asiakaslupauksemme on BE YOUR BRAND. Brändisi
tulee näkyä liiketoimintaasi liittyvissä ihmisissä ja
tilaisuuksissa ja tässä me voimme auttaa. Yrityksesi
edustajat ovat tuotemerkkisi tärkein mainos. Kun
brändi ja henkilöstö muodostavat harmonisen
kokonaisuuden, yrityksesi tekee asiakkaisiin
vaikutuksen ja yrityksesi jää heille mieleen.
Edustamamme useat tunnetut tuotemerkit
muodostavat profiilituotevalikoimamme laajan
tarjonnan, josta löydämme varmasti myös parhaat
tuotteet teidänkin tarpeeseen!
Kun etsit luotettavaa, ammattimaista kumppania ja
haluat että asiat onnistuvat – ota meihin yhteyttä!
2