Minun Eloni 01/2013 | Page 8

Lasten terveys Uusi asenne allergiaan M TEKSTI TUULIA TALVIO Allergiat ovat Suomessa yleisiä niin lapsilla kuin aikuisilla. Tiukka ruokavalio ja puhdas ympäristö eivät kuitenkaan enää ole ratkaisuja allergioiden hoitoon, vaan nyt kannustetaan asennoitumaan allergioihin uudelleen. Kansallinen allergia­ ohjelma haluaa vähentää allergioita, lisätä suomalaisten sietokykyä, saada vakavat oireet ajoissa hoitoon sekä yhtenäistää allergian hoitokäytäntöjä. 8 Minun Eloni onissa lapsiperheissä allergiat ovat osa jokapäiväistä elämää. Vaikea atooppinen ihottuma, allergia ruoka-aineille tai vaikea astma voivat määrätä lapsiperheen arjen. Imeväisillä ja taaperoikäisillä tavallisia oireita ovat atooppinen ihottuma sekä vatsa- ja suolivaivat. Yleisimpiä allergeeneja ovat ruuat, joista erityishuomiota vaativat keskeiset ruokaaineet, kuten lehmänmaito ja kotimaiset viljat. Nämä allergiat kuitenkin yleensä väistyvät iän myötä ja samoilla lapsilla voi leikki- ja kouluiässä puhjeta allerginen nuha ja/tai astma. Tällöin tavallisia allergeeneja ovat lehtipuiden ja heinien siitepölyt sekä eläimet, yleisimpinä kissa ja koira. Suomessa, kuten muissakin vauraissa länsimaissa, allergiat ovat lisääntyneet viime vuosikymmeninä, mutta lisääntyminen on tasaantunut.