Historiallinen vuosi jäi taakse
Vuosi 2015 jää aikakirjoihin vuotena, jolloin toteutui pitkään pohjustettu nimen muutos. Vanha nimi( Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry) aiheutti toistuvasti sekaannuksia ja epäselvyyttä. Nykyinen nimi( Mielenterveysomaiset Pirkanmaa – FinFami ry) kertoo selvästi keitä olemme ja millä alueella toimimme. FinFami yhdistää omaisyhdistykset ja keskusliittomme samaan perheeseen kuuluvaksi.
Rahoittajamme Raha-automaattiyhdistys arvioi jälleen toiminnan hyväksi. Tästä kertoo kaksi uutta vuonna 2016 alkavaa projektia. Projektirahoituksen myöntäminen on merkittävä luottamuksen osoitus yhdistyksen innovatiiviselle ja yhteistyökykyiselle toiminnalle.
Yhdistyksen projektit ovat saavuttaneet tavoitteensa hyvin. Esimerkkeinä voi mainita jo päättyneen Vartu-projektin ja keväällä 2016 päättyvän Etsivä omaistyö-projektin. Molemmista jää elämään hyviä, omaisia hyödyttäviä toimintamalleja.
Vapaaehtoistoimintaa laajennettiin ja kehitettiin kuluneen vuoden aikana. Kevään ja syksyn aikana toteutettiin sekä kokemusasiantuntija- että vapaaehtoiskoulutus. Molemmat toivat joukkoomme uusia toimijoita, joten koulutusten tavoitteet toteutuivat hyvin.
Kuluneen vuoden aikana yhdistys on ollut näkyvillä monenlaisissa yleisötapahtumissa. On oltu toreilla, neuvontapisteissä ja teematapahtumissa. Toimintaa on viety ihmisten pariin – hyvin tuloksin. Tässäkin ovat vapaaehtoiset avainasemassa.
Omaisten esiintulo muokkaa aina yleisiä asenteita myönteiseen suuntaan. Jokainen kohtaaminen lisää paitsi yhdistyksen näkyvyyttä ja tunnettavuutta, myös omaisen voimavaroja. Tärkeää tunnetta siitä, että on osallisena toiminnassa, että on osa joukkuetta.
Suuret kiitokset kaikille, jotka tuntejaan laskematta antavat aikaansa yhteiselle asialle. Kiitos myös jäsenille, hallitukselle, työntekijöille, rahoittajille ja yhteistyökumppaneille.
Mielenterveysomaiset Pirkanmaa – FinFami ry siirtyy vuoteen 2016 toiveikkaalla mielellä, ykkösasiana edelleen omaisten hyvinvointi.
Ritva Mantela hallituksen puheenjohtaja
3