Alle 25-vuotiaiden viljelijöiden lukumäärä on vähentynyt Suomessa lähes puoleen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tilanne on sama myös
muualla Euroopassa. Nuorten viljelijöiden väheneminen on uhka maaseutualueiden pitkän tähtäimen kestävälle kehitykselle, sillä nuoret viljelijät ovat avainasemassa tulevaisuuden ruuantuotannossa. Jos nuoria viljelijöitä ei ole riittävästi,
vähenee maatalous jatkuvasti ja yhä pienemmällä viljelijämäärällä pitäisi saada yhä enemmän tulosta aikaiseksi.
tä kertaa. Tällaisissa tapauksissa nuoreksi viljelijäksi luetaan alle 40-vuotiaat henkilöt. Tuen tarkoituksena on helpottaa elinkeinon siirtymistä
sukupolvelta toiselle sekä mahdollistaa puhtaan,
suomalaisen ruuan tuottaminen jatkossakin. Tuki varmasti myös rohkaisee ja saattaa jopa kannustaakin nuoria aloittamaan oman tilan pitämisen. Suomi tarvitsisi lisää nuoria viljelijöitä, samoin koko Eurooppa.
Nuorilla viljelijöillä on kuitenkin mahdollisuus
saada rahallista avustusta, nuoren viljelijän aloitustukea, aloittaessaan tilanpidon ensimmäis-
Lähteet: Matilda maataloustilastot, Mavi - Nuoren
viljelijän aloitustuki, Euroopan komissio - Eurooppalaisen maaseudun kehittämisen ohjelma
Meijän luvalla 2013