Amstaffin pentuja on aina voinut myydä lapsiperheisiin, sillä ne rakastavat menoa ja
meininkiä ja kestävät melkoisen kovaa käsittelyä, jotenkin tuntuvat jopa nauttivan
siitä. En kuitenkaan olisi uskonut leijonista ihan samaa. Mutta näin on todettava,
että hyvin sopii leijonalapsi ja ihmislapsi yhteen.
Kesän lopulla nimittäin muutti Zimban veli Carlo ystäviemme perheeseen missä
nuorin lapsista vasta 3vuotias. Perheessä oli jo ennestään valkoinen kääpiösnautseri
herra joka hyväksyi uuden tulokkaan saman tien.
Perheen lapset olivat innoissaan uudesta perheenjäsenestä ja etenkin tämä nuorin
kiintyi leijonaan syvästi. Carloa raahattiin kainalossa leikistä toiseen, se otettiin
sohvalle kaveriksi ja liikuttavasti kainaloon unikaveriksi.
Perheen äiti oli aluksi kovin huolissaan nuorimmaisen ajoittain hieman kovista
otteista. Lohdutin häntä, että kyllä koira poistuu paikalta jos saa tarpeekseen ja jopa
nappaa jos menee yli sietokyvyn.
Näin ei vain käynyt, olen omin silmin saanut nähdä miten Carlo seuraa mukana
jollei häntä kainalossa kanneta. Miten hän asettuu sohvalle syliin ja nukkuu tiiviisti
peiton alla kainalossa. Tuntuu että näillä kahdella on muutenkin ihan omat juttunsa, molemmat esim. kiipeilevät pöydille keksivarkaisiin…
Ahneus tuntuu kyllä olevan hyvin perinnöllinen ominaisuus Leijonissa.
Siksi haluankin toivottaa kaikille rauhallista Joulua ilman ylimääräisiä vatsanväänteitä ylensyönnistä, sama toivotus kaksi- ja nelijalkaisille.
Kaisa
4 • 2013
5