Miten päädyit agility-harrastajaksi leijonan kanssa?
Olen harrastanut agilityä vuodesta
1993, ensin bichon friseiden ja
sitten partacollieiden kanssa. Ennen toisen bichonin taloon tuloa
vuonna 2000 olin jo ihastellut
leijonia, ja salaa haaveillutkin
sellaisesta.
Leijonaa ei tässä vaiheessa vielä
taloon kuitenkaan tullut, saadessani nykyisin vanhuuden päiviä
viettävän Ticon-bichonin ylioppilaslahjaksi vanhemmiltani.
Ticon jälkeen harrastin kahden
eri partiksen kanssa agiltiyä, ensin lainapartiksella ja viimeiseksi oman, nykyisin jo eläkkeellä
olevan partiksen kanssa. Kaikkien koirien kanssa nousimme kakkos-luokkaan.
Vuosikymmenien haave löwchenistä realisoitui kun Mörkö muutti luokseni alkuvuodesta
2010. Alusta asti oli selvää että koiralle pitää löytyä joku ”ammatti”.
Koska agilityn parissa olen viettänyt jo vuosia, koin lajin mielekkäimmäksi Mörkön kanssa.
Kesällä 2011 aloin treenaaman Mörkön kanssa yksittäisiä esteitä ja vuoden 2012 alussa treenaaminen muuttui tavoitteellisemmaksi kisahaaveiden nostaessa päätään koiran osoittaessa
taitoa, vauhtia ja intoa lajia kohtaan.
Mitä haasteita/vahvuuksia Leijonien kanssa lajissa saattaa tulla?
Leijonien vahvuus agilityssä on mielestäni koiran rakenne. Koira on kevyt, rungoltaan sopivan mittainen ja vielä varustettu pitkillä jaloilla. Jalkojen suhde rungon pituuteen on lähes
optimaalinen hyppäämisen kannalta. Mörkön kanssa on alusta asti treenattu hyppytekniikkaa, ei sen takia että tekniikassa olisi jotain vikaa vaan jotta saadaan koiralle vieläkin parempi
kehon hallinta ja itseluottamus hyppyihin.
Koiran koko on asia, mitä jännitin viralliseen mittaukseen saakka. Onneksi Mörkö jäi minikokoiseksi (alle 35cm), sillä medi-luokassa olisi ollut liian haastavaa korkeampien hyppyjen ja
suurempien koirien kanssa (mm. pienet novascotiannoutajat ja espanjanvesikoirat kilpailevat
samassa luokassa).
Koen myös positiivisena Mörkön miellyttämishalun ja motivoimisen helppouden – sekä ruoka että lelut kelpaavat palkaksi. Toisaalta motivaation ylläpito pitää olla koko ajan mielessä,
varsinkin harjoituksia suunnitellessa. Vaikka Mörkö kestääkin kohtuullisen hyvin toistoja,
niin maltti on valttia ja toistojen määrän pitää pysyä pienenä.
Alusta saakka olen myös pitänyt kriteerinä vauhtia, sillä näen leijonassa potentiaalisen ”laiskimuksen” ja ”yleisön naurattajan”.
20
4 • 2013