Miten Leijonat löysivät sinut?
Haastateltavana ell. Heikki Putro
Noin 12 vuotiaana isosiskoni sai Cairnterrieripennun Mirrin, joka tietenkin jäi vanhaan kotiin ja minun koirakseni kun sisko itsenäistyi. Ensimmäinen päivä pennun kanssa on jäänyt lähtemättömästi mieleen; ylpeys ja ilo olivat suunnattomia. Mirri jouduttiin lopettamaan toisen opiskeluvuoteni aikana Pieneläinklinikalla, tämäkin hetki oli täynnä tunnetta ja hetki on muistoissa ikuisesti. Toinen koirani oli Vehnäterrieriuros Pete, joka otettiin kun vanhin tyttäreni osoitti koirapelon merkkejä; ajateltiin että oma pentukoira olisi hyvää siedätystä. Pete eli 12 vuotiaaksi. Vehnäterrieri valikoitui roduksi puhtaasti ulkonäköperustein, turkin hoito ei tullut mieleen. Kolmas koirani oli Borderterrierinarttu Relli. Hankintapäätös syntyi spontaanisti; tehdessäni tiineysultraa kivan tuntuiselle bortsunartulle kysyin voinko varata tuon toisen vasemmalta. Relli osoittautui isoksi koiraksi pienen koiran turkissa, sen palveluhalukkuus ja fiksuus yllätti minut täysin. Harkitsimme pentujen teettämistä, johon kysyin neuvoa menestyneeltä kasvattajalta. Hän totesi ykskantaan että kusipäisellä ja rumalla koiralla ei kannata teettää pentuja. Ei sitten teetetty. Leijonat ja Lootus tulivat elämäämme sattuman kautta. Olin puhunut töissä että voisi taas ottaa koiran mutta en oikein tiennyt millaisen. Eräänä päivänä HauMaun hoitaja Pia Laasonen sai puhelun jossa tilailtiin lopetusaikaa 6 vuotiaalle terveelle koiralle omistajan sairauden vuoksi. Niin Lootus päätyi meille, ensin yhden päivän koeajalle ja saman tien lopullisesti. Eräänä päivä Lotuksen kanssa töihin tullessani, pomppasi hän suoraan asiakkaana olleen naisen syliin. Näin löytyi Lotuksen kasvattaja eli Haatasen Kirsi. Hämmästys oli molemminpuolinen kun Kirsi oli uskonut koiran lopetetuksi jo aikaa sitten. Lootuksen perusteella olen päätellyt että Leijona on pieni suuri koira, rohkea ja uskollinen. Ei suoranainen palveluskoira mutta ei ihan sylikoirakaan. Lootus on nyt 13 vuotias, hieman sydänvaivainen ja astmalääkityksellä, mutta edelleen täydessä iskussa. Hyvän kokemuksen innoittaman päädyimme toukokuussa Löwchenin narttupennun Martan hankintaan. Martta on Lootuksen jälkeläinen neljännessä polvessa. Edellisestä pennusta olikin kulunut jo 17 vuotta aikaa ja on sanottava että olin täysin unohtanut mitä kaikkea pentu tuo tullessaan. Tällä kertaa yritämme myös suoriutua trimmauksesta itse, mikä tuokin uusia haasteita mukanaan.
6
2 • 2013