Lions Club Uusikaupunki Joululehdet Joululehti 2012 | Page 77

Nuuttipukkeja Pyhämaan Kuivarauman kylässä Välisalmen tuvassa vuonna 1961. Alkuperäinen kuva: Salme Leino. Nuutinpäivän viettoa Nuutinpäivää alettiin aikoinaan viettää tanskalaisen herttua Knut Lavardin muistoksi. Hänet murhattiin 7. tammikuuta 1131 ja julistettiin pyhimykseksi vuonna 1169. Aluksi nuutinpäivää vietettiin juuri tammikuun seitsemäntenä (vanha nuutti), mutta vuonna 1708 se siirtyi pohjoismaisissa almanakoissa tammikuun 13:een (uusi nuutti). Perinteisesti joulunajan katsotaan alkavan Tuomaan päivästä 21. joulukuuta ja päättyvän Nuuttiin. Nuuttipukit ovatkin selkeästi läntistä perinnettä ja nuuttia on vietetty maassamme alueella, jossa ruotsalainen vaikutus on ollut suurin. Vanhoina aikoina nuuttipukit ovat olleet yksi joulunajan riehakkaista jouluperinteistä, samoin kuin tiernapojat ja hevosilla tehdyt tapaninajelut. Se muistuttaa myös etelän maissa yleistä karnevaaliperinnettä. Erilaiset naamiokiertueet ovat yleensäkin olleet yleistä kansanhuvia eri puolilla maailmaa. Karjalaisella alueella on myös ollut oma joulunaikainen kiertoperinne, kun jouluaaton ja loppiaisen välisenä aikana kierrettiin smuuttina. Smuuttina kierrettiin sen muistoksi, kun kuningas Herodes vainosi Jeesus-lasta ja Marian ja Josefin täytyi tuntemattomana paeta lapsensa kanssa Egyptiin. Nuutinpäivän viettäminen ja nuuttipukit alkavat olla nykyisin jo lähes tuntemattomia suurimmassa osassa maata, mutta meillä täällä Vakka-Suomessa lapset kiertävät paikoitellen vieläkin nuuttipukkeina talosta taloon. Myös Satakunnassa Rauman seudulla perinne on elävää, samoin mm. Vammalan ja Pukkilan seuduilla nuuttipukit tunnetaan. Nuuttipukkeina kiersivät ennen aikaan vain aikuiset miehet, myöhemmin sekä aikuiset miehet että naiset. Nuutin päivän illalla naamioiduttiin nuuttipukeiksi: pukeuduttiin vanhoihin vaatteisiin, nurin käännettyihin turkkeihin, naamareihin ja sarviin. Näissä tamineissa lähdettiin sitten porukalla kiertämään lähiseutujen taloja, laulettiin pilkkalauluja, käyttäydyttiin riehakkaasti ja vaadittiin kestitykseksi viimeiset joulusahdit. Nuutti oli viimeinen mahdollisuus juhlia, ennen kuin alkoivat selkäviikot eli talven arkinen aherrus. Paitsi joulunajan loppua myös nuuttipukkien käytöstä kuvannee vieläkin tuttu sananparsi Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti poies viepi. Ennen kuin joulupukistamme tuli amerikkalaisperäinen hahmo, se muistutti ulkonäöltään alkuperäistä kotimaista nuuttipukkiamme. Pertti Virtarannan kirjassa Suomen kansa muistelee vuodelta 1964 löytyy kuvaus entisajan nuutinpäivän ppp 76