Lions Club Uusikaupunki Joululehdet Joululehti 2012 | Page 41
Uudenkaupungin urkuhistorian
vaiheita
laissyntyinen urkuri ja valtion stipendiaattina ulkomailla
opiskellut kirkkomuusikko. Illan vihkiäiskonsertissa soitti
aikanaan kansainvälisesti hyvin tunnettu ruotsalainen
urkutaiteilija Gustaf Mankell (1812-1888), joka myös
antoi lausunnon kirkon uusista uruista. Konsertin ohjelma
rakentui Mankellin, Hessen, Mendelssohnin, Bachin ja
Lemmensin teosten varaan ja sisälsi myös kaikkia urkujen
sooloäänikertoja esittelevän improvisaation. Konsertti
kokosi kirkkoon noin 600 hengen yleisön - yli viidenneksen
kaupungin koko silloisesta väkimäärästä!
Vakka-Suomen alueen kirkkoihin urut tulivat pääsääntöisesti 1800-luvun loppupuolella. Poikkeuksen
tästä muodostaa Taivassalo, jossa oli urut jo 1700-luvun
lopulla. Sitä ennen kirkoissa laulettiin ilman säestystä
ja lukkareiden keskeisenä tehtävänä seurakunnallisessa elämässä oli toimiminen yhteisveisuun johtajana.
Uuden kirkon valmistuttua vuonna 1863, tuli urkujen hankkiminen myös Uudessakaupungissa ajankohtaiseksi. Koska
kaupungilla oli luontevat laiva- ja kauppayhteydet Kööpenhaminaan, päätettiin urut tilata vanhalta ja arvostetulta
perheyhtiöltä Marcussen & Son -rakentamolta Abenraasta,
Tanskasta. Urut lupautui rahoittamaan kauppias Gabriel
Ceder. Hankintahinta 35.000 markkaa oli hieman normaalia huokeampi, koska kyseessä oli Helsingörin Pyhän
Olavin kirkkoon valmistuneen soittimen sisarinstrumentti.
Urkujen toimittaminen Uuteenkaupunkiin oli Marcussenin
tehtaalle erikoistapaus, sillä sen markkinat olivat suuntautuneet lähinnä Pohjois-Saksaan ja Skandinaviaan.
Urut vihittiin juhlallisesti käyttöönsä jumalanpalveluksessa 13.8.1865 Oscar Pahlmanin toimiessa urkurina.
Pahlman (1839-1935) oli ensimmäinen merkittävä suoma-
Historiallisesti merkittävä päätös
Jälkeenpäin tarkasteltuna ymmärrämme, kuinka
ratkaiseva merkitys urkujen hankintapäätöksellä ja siitä
seuranneilla asioilla oli sekä Uudenkaupungin kehityksen
että ennen kaikkea maamme koko urkuhistorian kannalta.
Marcussenin urkutehtaalla työskenteli nuori Jens Aleksander Zachariassen (1839-1902), joka tuli Uuteenkaupunkiin
valvomaan soittimen pystytystyötä. Hän ihastui kaupun-
ppp
40