Lions Club Uusikaupunki Joululehdet Joululehti 2012 | Page 39
Esson uusi, vuonna 1969 avattu, huoltoasema sijaitsi nykyisen Lidlin paikalla. Uudenkaupungin museon kokoelmat.
=====
sen ensimmäinen vetäjä vuoteen 1978. Tästä Jarkko Markela jatkoi kesään 2012, ja tänään se on Mika Markelan,
aseman nuoren isännän, osaavissa käsissä. Vuonna 1986
yritys hankki itselleen naapurikiinteistön ns. Tuokilan
talon, joskus myös Suojeluskunnan käytössä olleen, ja sen
tontille rakennettiin 2010 valmistunut huoltokorjaamorakennus. Näin palvelun monipuolistuminen on melkoinen
apu autoilevalle kansalle..
Monipuolista palvelua tarjoaa tänään myös Nesteen
asema autotehtaan naapurissa. Se sai alkunsa aikanaan
Saab-Valmetin henkilökunnan moottorikerhon aktiivisesta
harrastuksesta. Kerho pyöritti sen toimintaa vuosina 1976
– 89 Kesoilin nimissä, kunnes liikemerkkiin ilmestyi
nykyinen nimi Neste. Moottorikerhon luovuttua Risto
Rasi otti aseman johtoonsa aina vuoteen 2003. Siitä lähtien
Juha Laiho on ollut ohjaimissa ja kehittämässä toimintaa
eteenpäin.
Kaksi kantakaupungissa palvelevaa huoltoasemaa
meillä vielä on. Onneksi! Toivomme niiden säilyvän, sillä
mistä me autoilijaparat voisimme saada apua esimerkiksi
perjantaina kello 18 jos esimerkiksi akku simahtaa.
Siis kiitos niistä monista vuosista osaksemme tulleesta
huolenpidosta teille, jotka kuulutte menneisyyteen ja
menestystä teille, jotka onneksemme ette ole menneisyyttä.
[i] Esso -nimellä on oma historiansa. Aluksi oli ruotsalaisen
miljardöör in Alfred Nobelin ja Amerikkalaisen Standard
Oil Companyn (Rockefellerin firmoja) fuusio. Nobel
irrottautui siitä, ja jäi pelkkä Standard Oil. Etukirjaimista
saatiin [EsOu]= Esso.
[ii] TB on lyhennys sanoista Trustivapaa Bensiini, alkuaan Suomessa ennen sotaa toiminut saksalainen yritys
jouduttiin rauhansopimuksen mukaan luovuttamaan Neuvostoliitolle, joka ideologiansa hengessä antoi sille uuden
nimen. Neuvostoliiton hajotessa yritys yksityistettiin ja on
venäläisen Lukoil- nimisen ”trustin” osa.
Haastattelut:
Jukka Salminen ja
Olavi Ruusuvuori (syyskuussa 2012)
ppp
38