Jaa, että oikein fitnessurheilua?
Tämän tekstin
takana on 25-vuotias
lahtelainen,
melko uunituore
fysioterapeutti ja
fitnessurheilija.
Valmistaudun parasta aikaa syksyn sm-karsintoihin, ja ne ovat
siis vasta toiset kilpailuni. Body fitness lajina on hyvin erilainen kuin
muut urheilulajit. Itseasiassa kokonaisuutena tämä on enemmänkin
elämäntapa, niin kuin vaikka reppureissaaminen toisille. Varsinainen kilpailuhan ei ole urheilusuoritus, vaikka anatomisten asentojen tekeminen lavalla nestehukasta kärsien ihan työstä käykin.
Minun lajiini kuuluu siis ainoastaan
fysiikkakierros, ei vapaaohjelmaa.
Mitään terveyspalkintoa tästä kisatouhusta on turha tavoitella, mutta
terve keho ja mieli sen kyllä kes-
tää. Toisaalta, kun kilpaurheilusta on kyse, niin kai sitä vähän saa
ollakin verenmaku suussa.
Kisakunnon eli lihaserottuvuuden
saavuttamiseksi täytyy kehon rasva saada minimiin. Tätä varten
ollaan ”kisadietillä”. Itse haluaisin
kutsua sitä enemmänkin vain kilpailuihin valmistautumiseksi, koska syön samaa ruokaa myös silloin, kun en yritä polttaa rasvaa
vaan kehittää lihasmassaa. Joten
mistään erikois-superhyper-ruokavaliostahan tässä ei ole kyse.
Ravinnolla on tässä lajissa jopa
harjoittelua suurempi merkitys.
Veikkaisin että suurempi, kuin
missään muussa urheilulajissa.
Voidaan kai puhua jollakin tavalla
tavoitteellisesta syömisestä; ravinto palvelee parhaimmalla mahdollisella tavalla oman fysiikan kehittämistavoitteita. Harhaluulo on,
että ”bodarit” syövät ainoastaan
proteiinia ja salaatinlehtiä. Ruokavalioni koostuu ihan perus ravin-
nosta; kaurapuurosta, riisistä,
kanasta, kananmunista, kasviksista, marjoista ja hyvistä rasvoista kuten oliiviöljystä. Kunkin ravintoaineen määrät on vain optimoitu
lajinomaiseksi.
loin kun mieleni tekee, enkä purkita viikoksi ruokia etukäteen. Kisakauden ulkopuolella treenimäärät
ovat vähäisemmät, ja ruokamäärät isommat, eli voidaan puhua
”terveellisestä” urheilijan arjesta.
Treenaan täysipäiväisen työn
ohella 10 kertaa viikossa, eli viisi aerobista harjoitusta aamuisin
ennen töitä, ja viisi kuntosaliharjoitusta iltapäivisin töiden jälkeen.
Pidän kaksi kokonaista lepopäivää
viikossa. Jokainen ateria on kulkenut puntarin kautta eväsrasiaan,
eli kaikki suupalat on tarkkaan
laskettu, ja ajoitettu. Syön samoja ruokia joka päivä, koska minulle se on vaivattominta. Minunkin
vuorokaudessani on vain 24 tuntia, ja se on eittämättä liian vähän.
Siksi teen viikon kana- ja riisiateriat sunnuntaisin valmiiksi rasioihin.
Kisavalmistautumisen ulkopuolella vaihtelen hiilihydraattien, proteiinien ja rasvojen lähteitä vähintään viikoittain, ja herkuttelen sil-
Kuntosaliharjoittelussa vannon
perusliikkeiden nimeen. Onneen
ei ole oikotietä ja pitkäjänteisyys
palkitaan, kunhan pelimerkit ovat
kunnossa; ravinto, treeni, lepo.
Tämä elämäntapa on jo selkäytimessä, ja kyllä sen vaan tuntee,
kun voi hyvin. Vaikka en kilpailisi enää koskaan, niin uudet opitut elämäntapani eivät tule muuttumaan. Treeni ja terveellisen
ruoan syöminen kuuluu päiväohjelmaan niin kuin yöunet tai vessassa käynti. Olen nyt toteuttanut itseäni tällä tavalla vuodesta
2010, ja kokonaisuudessaan voin
fyysisesti ja henkisesti paremmin
kuin koskaan aiemmin.
Kilpailuun valmistautuminen vaatii omistautumista. Harva huippuhiihtäjä tai yleisurheilija käy
samaan aikaan täysipäiväisesti töissä. Työpäivien ja treenien
lisäksi alkaa illalla olla takki aika
tyhjä, joten sosiaalinen elämä valitettavasti keskittyy viikonloppuihin, eikä silloinkaan jaksa oikein
mitään muuta tehdä kuin yrittää
levätä. Ainiin paitsi pestä treenivaatteita, valmistaa viikon ruokia,
käydä kaupassa ja yrittää ehkä
pitää huushollikin jonkunlaisessa
tolkussa. Tämä 20 viikkoa kestävä urheilusuoritus saa päätöksensä 13.9.2014 Jyväskylän Paviljongissa. Sitten nähdään miten muijan käy.
Tarkemmin mun touhuja
voi seurata blogistani http://
marinbodypaivakirja.blogspot.fi/
ja instagramissa @mheininen.
Teksti: Mariliisa Heininen
28
Lahti Liikkuu - 1/2014