Tällöin on aikaa tasavertaiseen keskusteluun asiakkaan kanssa. Tärkeää on huomioida asiakkaiden ja soveltuvien ratkaisujen yksilöllisyys. Päivi tekee yhteistyötä myös Jyväskylän kaupungin eri toimialojen esimiesten ja johtohenkilöiden kanssa ja toimii vakuutusyhtiöiden yhteyshenkilönä. Työ on itsenäistä, työpäivät ovat erilaisia ja niihin sisältyy usein erilaisia ennalta suunnittelemattomia tehtäviä. Päivi pyrkii pitämään välillä toimistopäiviä tai iltapäiviä, jolloin hän hoitaa kirjallisia ja hallinnollisia töitä.
Uusi työpaikka löytyy asiakkaalle usein työkokeilun avulla. Työkokeilupaikkaa suunniteltaessa on huomioitava monia asioita; mm. työntekijän oma motivaatio ja mielenkiinto uutta uraa ajatellen, löytyykö avointa tehtävää halutulta alalta, mikä on työntekijän perusammattitutkinto ja millaisia työrajoitteita hänellä on?
Päivi Mazzei – kuntoutusasiantuntija
Päivi työskentelee
kuntoutusasiantuntijana työkyky- ja osaamisen tiimissä Jyväskylän kaupungin konsernihallinnon henkilöstöpalveluissa.
Päivin työn tarkoitus on auttaa Jyväskylän kaupungin vakituisia työntekijöitä pysymään työelämässä terveydellisistä rajoitteista huolimatta. Työntekijällä on oikeus ammatilliseen kuntoutukseen silloin, kun työkyky on sairauden vuoksi alentunut ja vaikeuttaa työssä jatkamista tai hänellä on uhka tulla työkyvyttömäksi lähivuosina.
Päivi tukee työntekijän työuraa eri vaiheissa. Työhön liittyy myös joskus terveydellisien syiden mukainen irtisanomisprosessi. Työ vaatii monialaista yhteistyötä ja osaamista. Päivi osallistuu mm. työterveyshuollon neuvotteluihin. Neuvotteluissa pohditaan moniammatillisesti työntekijöiden työssä jatkamista erilaisten ratkaisujen avulla, mitä ovat mm. ammatillinen kuntoutus, uudelleensijoitus, osaamisen kehittäminen tai eri eläkeratkaisut. Päivi tapaa asiakkaita myös kahden kesken sekä tukee ja ohjaa heidän kuntoutuspolkuaan. Läsnäolo ja asiakkaan kuuleminen ovat osa hyvää asiakaskohtaamista.
27