Kuntoutuksen ohjaaja 2/2025 | Page 35

- Starttivalmennuksessa toimii kaksi 8 hengen ryhmää.

- Ryhmät kokoontuvat 2–3 päivänä viikossa, kerrallaan 4 tunnin ajan. 

- Pajajaksoja järjestetään kaksi vuodessa. Starttipajalle on nonstop-haku. 

- Kaikki hakijat haastatellaan ennen pajajakson alkua ja haastattelujen perusteella valitaan ryhmäläiset. Hakijoita on enemmän kuin pajapaikkoja. Haastatteluissa tehdään myös palveluohjausta ja arvioidaan pajajakson oikea-aikaisuutta nuorelle. 

Faktalaatikko Nuorten taidetyöpajan starttivalmennuksesta

Wokkiainesten pilkkomista

ruoanvalmistuspäivänä.

Haastattelin starttivalmennuksessa käyvää nuorta, jonka mukaan arjen rytmi ja rutiinit ovat parantuneet merkittävästi toiminnan myötä. Valmennus antaa konkreettisen syyn lähteä kotoa ja lisää sekä sosiaalisuutta että osallisuuden tunnetta. Nuori kertoo motivaationsa, itsevarmuutensa ja jaksamisensa kasvaneen. Pajalla voi puhua myös vaikeista asioista ja uusien kavereiden saaminen on tuntunut erityisen tärkeältä. Pajapäiviä ei haluaisi missään nimessä jättää väliin ja seuraavaa päivää odottaa innolla. Pajajakson aikana nuoren tulevaisuuden suunnitelmat ovat selventyneet ja tavoitteena on hakea seuraavaksi luotsi- tai ohjauspajalle. Ennen starttivalmennusta tulevaisuus tuntui epävarmalta ja nuori ohjautui toimintaan Nuotti-valmennuksen kautta.

Starttipajalla ohjaus on ollut kannustavaa ja nuoren yksilölliset tavoitteet on otettu hyvin huomioon. Ohjaajat antavat selkeitä ohjeita, jotka helpottavat tekemistä ja heiltä saa myös ideoita jatkopolkuihin. Nuoren mielestä toiminnan kokonaisuus on monipuolinen ja hän antaakin vahvan suosituksen starttivalmennuksesta kaikille, joilla tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä hukassa.

"Nuori kertoo motivaationsa, itsevarmuutensa ja jaksamisensa kasvaneen. Pajalla voi puhua myös vaikeista asioista ja uusien kavereiden saaminen on tuntunut erityisen tärkeältä."

35