Kuntoutuksen ohjaaja 2/2024 | Page 11

11

Seksuaaliväkivallan uhrien tukeminen ja heille sopiviin palvelukokonaisuuksiin ohjaaminen on tärkeä osa kuntoutusprosessin kokonaisuutta.  Lapsena seksuaaliväkivallan uhriksi joutunut Minna kertoo, miten hänen terapiapolkunsa käynnistyi sattumalta, kun hän löysi suljetun terapiaryhmän seksuaaliväkivaltaa kokeneille. Ryhmään osallistuminen auttoi häntä ymmär- tämään, ettei hän ole tunteidensa ja kokemuk- siensa kanssa yksin.

–Tämän jälkeen pääsin yksilöterapiaan, mutta terapian jälkeen tarvitsin taukoa ja keskit- tymistä perhe-elämään. Kokemusten noustessa myöhemmin mieleeni hakeuduin avoimeen Delfins ry:n ryhmään, ja koin tarvetta taas intensiivisempään yksilöterapiaan. Ryhmän kautta sain myös tukihenkilön ja voimia

Teksti: Heli Heikkinen,

kuntoutuksen ohjaaja

-opiskelija

Kuva: Julia Torikka

rikosprosessiin. Minulla oli hyvä onni siinä, miten palaset toipumiseni polulla loksahtelevat paikoilleen, Minna kertoo.

Yksilöterapeutin löytäminen oli Minnalle vaikeaa, koska hän ei tiennyt millaista tukea tarvitsisi. Lopulta hän löysi pidemmän terapiajakson tueksi taitavan, kokeneen psykoterapeutin, jonka kanssa toipuminen edistyi kokonaisvaltaisesti. Minna säilytti koko prosessin ajan työkykynsä ja hän myös kustansi suuren osan terapioistaan itse.

– Terapiapolkuni onnistuminen on ollut enem-

män sattumien summaa kuin suunnitelmallinen polku, jossa mielestäni olisin voinut hyötyä kuntoutusohjaajan avusta.

Oletko yli 18-vuotias ja kokenut lapsuudessa seksuaaliväkivaltaa? Vastaa Meidän Äänemme-kyselyyn tästä linkistä