Hyvinvointialueiden virallinen toiminta käyn- nistyy vuoden 2023 alussa. Käynnistymistä on edeltänyt monien vuosien valmistelutyö sekä laaja kehittämis- ja tutkimustoiminta.
Aikaisemmissa vaiheissa puhuttiin sote-uudis- tuksesta, ja samalla pohdittiin, miten sosiaali- nen näkyi uudistamistyössä. Ajoittain onkin he- rännyt kritiikkiä sitä kohtaan, mikä lähestymis- tapa on tosiasiallisesti ns. sote-toiminnan isäntä tai emäntä, ja onko sosiaalinen jopa liudentu- massa terveysalan – ja vielä yksilöidymmin eri- koissairaanhoidon lähestymistapaan. Tai onko sosiaalinen painottumassa vain tiettyihin asia- kasryhmiin, jolloin sosiaalialan yleinen missio heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten tuen tarpeista ei tuota yhdenvertaisuutta ja osallisuutta kaikille kansalaisille. Sosiaalinen liittyy vahvasti yhteisöjen, yhteisöllisyyden ja osallisuuden käsitteisiin (mm. Lindh, Härkäpää & Kostamo-Pääkkö, 2018, 7). Terveysalalla nämä käsitteet eivät ole primäärisiä, vaan yksilö, ter- veys ja toimintakyky esitetään toistuvasti ensi- sijaisina alan käsiteinä. Osallisuus esitetään kyl- lä välillisesti abstraktina hyvinvoinnin tärkeänä osa-alueena.
Sosiaalinen kuntoutus on käsitteenä vahvistu- nut sosiaalihuoltolain uudistuksen (1301/2014) myötä. Vaikka monissa tutkimuksissa, selvityk- sissä ja kartoituksissa sosiaalista kuntoutusta on pyritty kuvaamaan, edelleen käsitettä arvioi- daan hajanaiseksi ja epätarkaksi. Sosiaalinen / sosiaalinen kuntoutus onkin murroksessa, jossa se joutuu etsimään paikkaansa terveysalan sekä talous- ja työllisyyspolitiikan sekä muiden sek- toreiden ristipaineessa. Tämä paine ei kuiten- kaan saa johtaa siihen, että sosiaalinen ja sosi- aalinen kuntoutus määritellään alan ulkopuolel- ta käsin. Määrittelyn voivat tehdä vain sosiaalia- lan yhteisöt, asiantuntijat ja ammattilaiset - toki yhteistyössä verkostojensa kanssa.
Lindh ym. (2018) kuvaavat, että sosiaalinen kun- toutus sijoittuu kuntoutuksen ja sosiaalityön/ sosiaaliohjauksen rajapintaan. Tämä tarkoitta-
nee, että tässä yhteisessä rajapinnassa molem- milla on omat teoreettiset perustansa ja toimin- tafilosofiansa – jopa ihmisnäkemyksensä. Tämä
peruslähtökohta ei muutu, vaikka hallitukset vaihtuvat tai hyvinvointialueet aloittavat toi- mintansa. Se ei muutu silloinkaan, kun uusia lakeja ja toimintaohjelmia laaditaan, kuntoutuk- sen valtakunnallinen uudistus etenee tai perus- toimeentuloturvaa siirrellään organisaatioilta toisille.
Yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että sosiaa- linen ja sosiaalinen kuntoutus ovat aina heikom- man puolella – niiden, joiden toimintakyky on heikko, jotka ovat sosiaalisesti syrjäytyneitä, vä- kivallan ja hyväksikäytön uhreja, tai jotka elävät kriisien keskellä ja yhteiskunnan laidalla, jopa sen ulkopuolella (soveltaen Lindh ym. 2018, 8). He voivat olla lapsia, aikuisia ja ikääntyneitä, vammaisia tai maahanmuuttajia. He ovat osa meitä ja meidän sosiaalista yhteistä maail- maamme, terveysalan rinnalla. Voi jopa olla, et- tä terveysala tarvitsee sosiaalista tänään enem- män kuin koskaan.
Lähde: Lindh, J. Härkäpää, K. & Kostamo-Pääkkö, K. 2018. Sosiaalinen kuntoutuksessa. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-310-947-6