Kuntoutuksen ohjaaja 2/2021 | Page 3

2

Ehkä osin kuntoutuksen ohjaaja -lehdenkin an- siosta, on kuntoutuksen ohjaajien tunnettuus viime vuosina lisääntynyt ja tarve kuntoutuksen ohjaajien osaamiselle on kasvava. Kuntoutuk- sen ohjaaja (AMK) tutkinnon suorittaneella on osaamista arvioida asiakkaan kokonaistilannetta ja kuntoutustarvetta, suunnitella hänelle tarkoi- tuksenmukaiset kuntoutuspalvelut yhdessä asi- akkaan, monialaisen tiimin ja yhteistyöverkos- ton kanssa sekä ohjata asiakasta kuntoutukseen hakeutumisessa ja kuntoutusprosessin eri vai- heissa. Kuntoutuksen ohjaaja on siis kuntoutuk- sen palveluohjaaja. Tällaiselle osaamiselle on tarvetta niin tulevaisuuden sosiaali- ja terveys- keskuksissa, työterveyshuolloissa kuin työlli- syyspalveluissakin.

 

Kuntoutuksen ohjaaja- lehti valmistuu opiskeli- joiden tekemänä. Lehteä toimittamalla ja juttuja tekemällä opiskelijat kehittävät ammatillista osaamistaan, työelämätaitoja, yhteistyötaitoja ja mediaosaamistaan. Jatkossa lehteen pyritään saamaan aikaisempaa enemmän katsauksia alan tutkimuksiin ja opinnäytetöihin sekä asiantunti- jakirjoituksia ajankohtaisista kuntoutuksen tee- moista. Tämän lehden teemana on asiakaskoke- mus kuntoutuspalveluissa. Asiakaskokemusta tarkastellaan erilaisten asiakasryhmien ja koke- musasiantuntijan näkökulmista. Lehdessä on myös katsaus asiakaslähtöisen palveluohjauk- sen kehittämisestä.

 

Asiakaskokemuksen muodostumiseen vaikutta- vat mm. kuntoutuspalveluiden toimintaympäris- tö, ilmapiiri, palveluiden laatu ja palvelukohtaa- minen. Kuntoutuksen tulee hyvän kuntoutus-

käytännön mukaisesti olla asiakas- ja perhe- lähtöistä ja lähteä asiakkaan yksilöllisistä tar- peista.  Asiakaslähtöisyysosaaminen on sosiaa- li- ja terveysalan ydinosaamista. Se on kes- keinen osa asiakastyöosaamista, mikä on So- tetie- hankkeessa määritelty yhdeksi sosiaali- ja terveysalan geneeriseksi osaamiseksi. Kun- toutuspalveluiden asiakaslähtöisyyttä, asiakas- osallisuutta ja asiakaskokemusta voidaan sel- vittää ja kehittää mm. asiakaspalautteen avul- la, esimerkiksi Kela selvittää KAARI- kyselyllä kuntoutusprosessin asiakaslähtöisyyden toteu-

tumista Kelan järjestämässä kuntoutuksessa.

 

Sosiaali- ja terveydenhuollon ja kuntoutuksen uudistamisen keskeisenä tavoitteena ovat ih- mislähtöiset saumattomat palvelukokonaisuu- det.  Kuntoutuksen uudistamiskomitean mukaan erityisesti paljon palveluita tarvitseville tulee ottaa käyttöön vastuullisen asiakasohjauksen (case management) malli. Kuntoutuksen ohjaaja on erinomainen asiantuntija toimimaan tällai- sessa keskitetyssä palveluohjauksessa kuntou- tusprosessin vastuuhenkilönä huolehtien kun- toutuksen palvelukokonaisuuden yhteensovit- tamisesta. Kuntoutuksen ohjaaja voi myös moti- voida ja sitouttaa kuntoutujaa ottamaan vastuu- ta omasta kuntoutuksestaan ja siten edistää kuntoutujan positiivisen asiakaskokemuksen syntymistä.

 

Teppo Karapalo

Kuntoutuksen ohjaus, tutkintovastaava

JAMK

Kuntoutuksen ohjaaja mahdollistamassa laadukasta asiakaskokemusta

 

Kuntoutuksen ohjaaja -lehteä on julkaistu kolmen vuoden ajan. Lehden keskeisenä tavoittena on edistää kuntoutuksen ohjaajan ammatin ja kuntoutuksen ohjaajien osaamisen tunnettuutta. Lehdestä ilmestyy kaksi numeroa vuodessa. Lehden teemoja ovat olleet mm. ohjaus, ammatillinen kuntoutus sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutus. Lehdessä on julkaistu kymmeniä juttuja kuntoutuksen ohjaajien erilaisista toimintaympäristöistä ja työtehtävistä. Jutuista voi muodostaa hyvän kuvan kuntoutuksen ohjaajien monipuolisesta työkentästä ja osaamisesta.

pääkirjoitus