Teksti ja kuva: Iida Savolainen,
kuntoutuksen ohjaaja -opiskelija
29
Jotta kuntoutus olisi mahdollisimman tuloksellista, oikea-aikaisuus, varhaisessa vaiheessa aloitettu kuulon kuntoutus sekä kontrollikäynnit ovat tärkeitä tekijöitä. Perheen rooli kuntoutuksen onnistumisessa on mm. motivoida ja tukea kuulon apuvälineiden käyttöönotossa. Perheillä on usein huolia pienten lasten kohdalla esimerkiksi puheen oppimiseen ja kielen kehitykseen liittyen. Kouluikäisten kanssa esiin nousevat koulussa pärjääminen, kaverisuhteet, tulevaisuus, opiskelumahdollisuudet ja työllistyminen.
Kuntoutukselle saatetaan asettaa tavoitteeksi esimerkiksi säännöllinen apuvälineiden käyttö ja kontrollikäyntien toteutuminen. Esimerkkejä apuvälineistä,
Parhaiksi puoliksi työssään Heikkinen nimeää monipuolisuuden ja liikkuvan työn, erilaisten ihmisten kohtaamisen, apuvälineiden kartoituksen ja ohjauskäynnit. Haasteita aiheuttaa joskus riittämättömyyden tunne, koska työtä on tärkeä rajata oman jaksamisen vuoksi. Erityisen mieleenpainuvasta asiakastapauksesta kysyttäessä, Heikkinen kertoo erään lapsiasiakkaan opettajasta, jolla oli itsellään käytössä kuulokojeet: opettaja ymmärsi erinomaisesti, miksi on erityisen tärkeää ottaa huomioon kuulovammaisen oppilaan tarpeet.
Kuva: Pixabay