Jenni on ollut 14 vuotta lapsensa omais- hoitaja. Hän löysi lasten omaishoitajille tarkoitetusta Facebook-ryhmästä tiedon Kelan järjestämästä lasten omaishoitajien kuntoutuskurssista.
“ Tunteet menevät laidasta laitaan, välillä itketään ja sitten taas nauretaan. Huumori onkin yksi huomattavan tärkeä asia ja omista raskaistakin asioista voi vertaiselle heittää mustaa huumoria. ”
Lapsen omaishoitajuus on tilanne, jota tuskin kukaan vanhempi ajattelee ennen lapsensa syntymää. Vertaistuen löytyminen tuo toivoa ja voimia tilanteeseen, jossa on kokenut olevansa aivan yksin.
Jenni (kuvassa oikealla) on ollut lapsensa omaishoitaja 14 vuoden ajan. Kuva Jennin kotialbumista.
6
Kurssilla on mukavaa ohjemaa, johon saa itsekin vaikuttaa. On keskusteluryhmiä, liikuntaa, vinkkejä voimavarojen tukemiseen, tietoa sosiaaliturvasta ja aikaa myös kokemusten jakamiseen.
Kurssit järjestetään mukavassa ympäristössä esim. kylpylässä. Haasteena osallistumiselle on usein muun perheen arjen järjestyminen kurssin ajaksi. Parhaassa tapauksessa osallistuminen on toivottu irtiotto raskaasta arjesta vertaistuen merkeissä. Myös haku- prosessia on vuosien aikana helpotettu. Kurssille päästäkseen ei enää vaadita lääkärin B-lausuntoa, eikä hyvinvointialueelta tarvitse virallista omaishoidon sopimusta.
Samankaltaisessa tilanteessa oleva ymmärtää eri tavoin, mistä on kysymys ja se on ehdottomasti yksi kurssien parhaista anneista, Jenni kertoo.
Vertaistuki on paras apu arjessa jaksamiseen
6