Kuntoutuksen ohjaaja 1/2025 | Page 28

28

Minulle Kunnonpaikka on ennestään tuttu, sillä olen täällä aiemmin lomaillut, käyttänyt kylpylän palveluja sekä osallistunut Sylva

ry:n sopeutumisvalmennusleireille ohjaa- jana. Muistot olivat Kunnonpaikasta niin myönteiset, että laitoin paikan kärkeen harjoittelutoivelistallani. Onneksi tärppäsi ja hakuaktiivisuuteni palkittiin, kun sosiaali- työntekijä sekä laillistettu ravitsemus- terapeutti Anu Manninen halusi ottaa minut ohjaukseensa.

Harjoittelussani minut on päässyt hämmäs- tyttämään myönteisesti sekä nykyisten palvelujen ja kuntoutuskurssien laajuus, henkilöstön suuri määrä, että mutkaton moniammatillinen toiminta.  

Ensimmäiset viikot ovat takana päin kuntoutuksen ohjaaja -harjoittelusta Siilin- järven Vuorelassa, Kunnonpaikassa. Kuvankauniin Kallaveden rannalla, vehreissä maisemissa sijaitsee monelle kuntoutujalle ja lomailijallekin tuttu kohde, Siilinjärven Kunnonpaikka – tai ”Kunttari”, kuten se meidän savolaisten suussa kääntyy. Jo pyöreät 50 vuotta täyttäneeltä Kunttarilta löytyy monipuolisia palve- luita ja se on osoittautunut erinomaiseksi harjoittelupaikaksi kuntoutuksen ohjaaja -opiskelijalle.

Työharjoittelupaikan esittely:

Kuntoutusta Kallaveden äärellä

Siilinjärven Kunnonpaikka

  • Kelan palveluntuottaja. 

  • Kunnonpaikassa työskennellään moniammatillisissa tiimeissä, joissa yhdistyvät mm. kuntoutuslääkärin, fysioterapeutin, psykologin, sosionomin, ammatillisen kuntoutuksen ohjaajan, toimintaterapeutin, liikunnanohjaajan ja ravitsemusterapeutin osaaminen. 

  • Kelan kuntoutujia on noin 100 henkilöä per viikko ja Kunnonpaikassa liikkuu noin 800 asiakasta per päivä. 

  • Asiakkaat kohdataan yksilöllisesti ja kunnioittavasti, huomioiden heidän ainutlaatuiset elämäntilanteensa. 

  • Moniammatillinen yhteistyö toimii saumattomasti ja koetaan luontevaksi sekä keskeiseksi voimavaraksi asiakastyössä. 

  • Keppijumppaa Kallaveden kauniissa maisemissa.