11
Myös mahdollisuus luoda käyttäjätunnus oppilaille, joilla ei ole omaa sähköpostiosoitetta oli hyvä, sillä ThingLinkiä voi käyttää myös pienempien oppilaiden kanssa, joilla ei välttämättä vielä omaa sähköpostia ole. Ainoa pieni miinus, jonka ilmaisesta käyttäjäprofiilista löysimme, oli mahdollisuus luoda vain yksi ryhmä. Toisin sanoen esimerkiksi jokaiselle oppiaineelle erikseen ei ilmaisella käyttäjäprofiililla voi luoda ryhmä, mutta toisaalta mikäli ThingLinkiä käyttää vain oman luokan kanssa yksi ryhmäkin saattaa jo riittää. Myös vähäisestä tagi-ikonien määrästä ilmaiskäyttäjällä voisi antaa pienen miinuksen, mutta ymmärrettävästi maksavalle käyttäjälle täytyy jäädä jotain etuja verrattuna ilmaiskäyttäjään.
Kehittelimme muutamia ideoita, miten ThingLinkiä voi hyödyntää opetuksessa ja teimme niistä osasta myös mallit. Koska lehtemme käsittelee koululiikunta, ensimmäiset ideat ThingLinkin hyödyntämisestä koulussa liittyivät tietysti liikuntaan. Suunnistuksessa opettaja voi skannata suunnistuskartan ja luoda siitä ThingLinkillä version, jossa jokaisella rastilla oppilailla on jokin tehtävä, esimerkiksi tee 10 kyykkyhyppyä tai ota selfie suunnistusparisi kanssa. Peruskuntoliikunnan voi toteuttaa rastityöskentelynä, jossa oppilaat kiertävät pienissä ryhmissä rasteja, joissa jokaisella on eri liike.