set. Talviolosuhteissa tämä tarkoittaa usein erillistä lämmitet-
tyä s uojausta tuotteille, jos niitä ei voida varastoida työmaan
säänsuojan sisällä. Erityisen tärkeätä on huolehtia varastointi-
lämpötilasta, kosteuden pysymisestä riittävän alhaisena sekä
päälle satavan lumen painon aiheuttamasta rasituksesta. Jos-
sain tapauksissa voi olla järkevää esimerkiksi tilanahtau-
den tai varastoinnin järjestelykustannusten vuoksi säilyttää
materiaaleja rakennuksen sisällä.
Talvisaumaus onnistuu hyvin
säänsuojauksen sisällä
”Teknisesti saumauksen pystyy tekemään talviolosuhteissakin
ilman säänsuojauksia, toisin kuin yleisesti luullaan. Talvella
pystyy hyvinkin suorittamaan saumausta ja saumausten uusi-
”
mista, koska työ on lyhytkestoista, eikä lähtökohtaisesti edel-
lytä säänsuojausta”, kertoo toimitusjohtaja Anton Panschin
Talvityössä
Saumalaakso Oy:stä.
Saumausta pystyy tekemään pikkupakkasella miinus vii-
saumaajan
den asteen lämpötilaan saakka, koska saumausmassalla saa-
daan saman tien vesitiivis ja ilmatiivis sauma aikaiseksi. Sau-
ammattitaito
mausmassat eivät vaadi samanlaista jälkihoitoa kuin vaikkapa
laastipaikkaus.
korostuu.
”Talvityössä tosin saumaajan ammattitaito korostuu, sillä
kuivumisajat hidastuvat ja talvella luonnonvalon määrä vähe-
nee”.
Kun saumaus tehdään mittavamman julkisivukorjauksen
Talvi sopii isommille julkisivukorjauksille
Kohtuullisen pienissä pintakorjauksissa ei Pakkalan mukaan yhteydessä säänsuojattuna telineiltä, se tapahtuu käytännössä
ole kannattavaa lähteä huputtamaan julkisivuja talvitöiden samalla tavoin kuin kesätyönä tehtäessä. Olosuhteet voivat
vuoksi. Talvi sopii paremmin isommille korjauksille, joissa julki- olla kesää paremmatkin, koska kesällä lämpöolosuhteet voivat
sivut puretaan ja uudelleenverhoillaan tai vanhat julkisivupin- vaihdella rajusti suojauksen sisällä.
”Kesähelteellä lämpötila voi nousta säänsuojausten sisällä
nat lisälämmöneristetään ja verhotaan julkisivulevyillä.
yli 50 asteeseen, mikä pysäyttää työt hellejakson ajaksi”,
Korjausmenetelmistä ja niiden laajuudesta riippuen on tal-
Panschin sanoo.
visuojaus usein kannattavaa tehdä osastoituna, jolloin työtila
Henkilönostimien liikutteleminen lumisella pihalla, sateesta
jaetaan lämmitysosastoihin, joissa jokaisessa on oma lämmit-
timensä. Lämmityskulujenkin osalta hyvin tehty säänsuojaus on kastuneiden julkisivupintojen hidas kuivuminen ja luonnon-
rakennukselle ylimääräinen eristekerros, mikä voi vähentää valon puute ovat Panschinin mukaan suurimmat esteet ilman
itse kiinteistön lämmityskustannuksia talvella. säänsuojauksia tapahtuville saumaustöille talviaikaan. Kuivu-
misen hidastumisen tai luonnonvalon puutteen ei tarvitse olla
”Työmaan suunnittelu on erityisen tärkeässä roolissa
ongelma, jos hankkeelle varataan riittävän pitkä toteutusaika.
talvella. Oikean lämmitysmenetelmän käyttö on tärkeää,
esimerkiksi nestekaasulämmitys voi lisätä kosteutta suojauksen
sisälle. Infrapunalämmittimillä taas voi helposti kuivattaa
joissa urakan voi oikeasti tyriä. Siksi olosuhteita pitää seurata
tarkasti, ja urakoitsijan sekä työntekijöiden pitää tietää mitä
tekevät”, Pakkala sanoo.
”Säänsuojan sisällä lämmitettäessä on tärkeätä huomioida
myös lämmön kierrättäminen suojien sisällä, jotta lämpöä ei
turhaan hukata taivaalle”, Treuthardt muistuttaa.
Työmaalla pitää kiinnittää huomiota myös varastointiin.
Vesipitoiset materiaalit pitää viedä saman tien lämpimään
suojaan, jotta ne eivät pääse jäätymään missään vaiheessa.
Talvikorjaustuotteiden varastoinnissa pitää huolehtia,
että varastointiolosuhteet ovat valmistajan ohjeiden mukai-
22 kita 6 / 2018
pintoja liikaa. Talvikorjauksessa on enemmän työvaiheita,