”
Oleellista ei
ole kuinka
kauan remontti
kestää, vaan
remontin lopputulos.
”Usein valinta riippuu paljolti siitä, missä kunnossa kiinteis-
tön märkätilat ovat: onko esimerkiksi viemäripisteisiin tehtävä
muutoksia. Toisaalta asiassa vaikuttaa myös se, halutaanko
taloyhtiössä tehdä samaan aikaan muitakin remontteja kuin
linjasaneerausta”, Saarnio arvioi.
Yhteistyö on keskeistä
Toisinaan putkiremontin suunnittelu kiinteistössä aloitetaan
liian myöhään. Noin 25–30 vuoden ikäiset putket alkavat
Saarnion mukaan olla nykyisin jo riskiryhmää.
”Varsinkin 1970-luvun taloissa olisi nyt syytä katsoa,
Trio Oy:n Martti Saarnion mukaan oikean putkiremonttitavan
valinta riippuu viime kädessä siitä, missä kunnossa kiinteistön
kylpyhuoneet ovat.
olisiko putkiremonteille tarvetta.”
Jos putkissa on esiintynyt vuotoja, remontilla on joka
tapauksessa kiire putkien iästä riippumatta. Suhteellisen uusis-
sakin putkissa voi olla materiaali- tai asennusvirheitä.
”Hybridiremontteja ja perinteisiä linjasaneerauksia ei
oikein voi verrata keskenään, koska kyse on kahdesta eri
asiasta. Perinteisessä remonttityypissä uudistetaan yleensä
kylpyhuoneet kokonaan, joten remonttien lopputuloskaan ei
Menetelmä tilanteen mukaan
Trio Oy:n toimitusjohtaja Martti Saarnio korostaa jokaisen
ole samanlainen”, Saarnio huomauttaa.
”Toki asukkaiden evakkoajoissa on eroja, ja taloyhtiöissä
kiinteistön olevan oma yksilönsä, joten päätös putkiremontti monesti haluttaisiin saada asiat hoidettua mahdollisimman
tavasta kannattaa tehdä aina tapauskohtaisesti. nopeasti. Oleellista ei ole kuinka kauan remontti kestää, vaan
”Olemme tehneet putkiremontteja jo noin 30 vuotta.
Toimimme yleensä hankkeissa pääurakoitsijana”, Saarnio
kertoo.
Hänen mukaansa Triolla on kokemusta niin perint eisistä
linjasaneerauksista kuin hybridiremonteistakin.
remontin lopputulos. Jos asiat tehdään liian nopeasti, korjaus-
töissä voi tulla esiin laatuongelmia.”
Saarnion mukaan hyvä työsuunnittelu on tärkeä tekijä
remontin onnistumisen kannalta.
”Kunnolla tehty suunnittelu voi poistaa esteitä töiden etene-
”Monenlaisia vaihtoehtoja on olemassa. Toisinaan miseltä. Viime vuosina Trio on ollut yhä enemmän mukana lin-
saneerataan kiinteistön vesijohtolinjat ja kylpyhuoneet jasaneerausten suunnittelussa. Onkin hyvä, jos urakoitsijoiden
kokonaan ja samalla pinnoitetaan viemäriputket. näkemyksiä voidaan tuoda mukaan työsuunnitteluun.”
Monesti ammattilaiset osaavat heti päätellä, minkälainen
putkiremonttitapa kiinteistöön soveltuu.”
”Niin ikään on tärkeää, että urakoitsijoiden ja valvojien
yhteistyö toimii saumattomasti.” n
6 / 2017
kita 9